Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Sairaalaa oppimassa, enkeleitä tutkimassa

Pitkän päivän olin oppimassa sairasta, ja sairaalaa. Kun äitini tuntien odotuksen, vuolaan verenvuodon tyrehdyttämisen, palelun, nälän ja janon jälkeen pääsi osastolle, hän tapansa mukaan kiitteli jokaiselle hoitajalle ja lääkärille tämän avuliaisuutta ja reippautta, oli yhtä urhea kuin aina muulloinkin ja yhtä rakastava.

Pitkän päivän aikana ajattelin ihmisiä jotka auttavat, rakastavat, huojentavat kärsimystä ja pelastavat kuolemalta. Ja toisia, jotka tuottavat kärsimystä, vääryyttä ja kuolemaa.

Olen viime päivinä tutkinut enkeleitä ja heidän runoilijaansa.

Danten ajatus enkelihierarkioista on outo. Siis hierarkioista. Enkeleitä eli rakkauksia on dantelaisittain kolme luokkaa, joissa on jokaisessa kolme alaryhmää, kuoroa. Jaottelun taustalla on Pseudo-Dionysios Areopagita, johon Tuomas Akvinolainenkin tukeutuu. Yleisesti tunnetaan serafit, kerubit, tronit eli valtaistuimet, vallat eli dominationes, voimat eli virtutes, mahtajat eli potestates, päät eli principatus, arkkienkelit ja viesti-enkelit.

Ajatus ihmisten hierarkiasta on outo. Ihminen on ihminen on ihminen, jokainen yhtä arvokas. Ihmisen ei koskaan pidä olla tieltä raivattava este eikä kilpakumppani.

  • Enkelit eivät todellakaan ole kulttuurisidonnaisia. Enkelimäinen hahmo on myös siivekäs hevospari etruskitemppelin oven yläpuolella, kaunein koskaan näkemäni taideteos. Cavalli alati. 
  • Onnea matkaan enkelien seurassa, Lukija. Olet ainutlaatuinen ajassa ja maailmankaikkeudessa. Muistathan arvostaa itseäsi ja kaikkia muita. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän kirstityoton kuva
Kirsti Era

Kauniita oli myös enkelinsiivet (Horuksen siis) egyptiläisissä temppeleissä, esim Tenderassa porttiaukon yläpuolella. Tokihan siellä oli myös (Horuksen) silmiä, kolmioita, elämän ristejä. Yhteistä Välimeren-Mesopotamian-antiikin kulttuuriperintöä jaamme, joten jakakaamme sovussa:) Semminkin kun vanha perintö olisi suunnilleen menetetty, elleivät Pohjois-Afrikan ja Espanjan muslimit olisi sitä keskiajalla tallettaneet ja kehittäneet.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Juuri niin. Mitä edes antiikista olisi jäljellä ilman arabeja, muslimeja ym. Myös sen muistan ikuisesti nuoruudesta, Italiasta: muslimien kauniin kädenjäljen länsimaitten aamunkoitossa, renessanssissa.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Miksi ihminen vainoaa ihmistä, kommunisti kristittyä, kristitty kommunistia, kokoomuslainen demaria, kokoomuslainen kokoomuslaista, demari demaria. Warum, miksi.

R. Tyyne Kuusela

Kysy Halonperkeleeltä! Hän vainosi kaikkea tiedettä, ja vainoaa vieläkin!

http://tyynekuusela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/10452...

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tapio Kaitaharju kirjoitti, että esim. yliopistossa älyä käytetään julmasti toista ihmistä vastaan.

"Järki viety, pää jätetty."

Ihmisyys viety, äly jätetty.

--

http://anttiliikkanen.blogs.fi/2012/06/16/mieltae-...

Kirjoituksesta Mieltä vailla

"Breivikin lisäksi mieltä vailla toimivia ihmisiä on muitakin, mutta tämä nyt sattuu olemaan ajankohtaisesti heidän kaikkien edustaja.

Jammu, Aatu, ketä kaikkia.

Norjassa oikeuspsykiatria on aika laadutonta ja niin voikin käydä, ettei Breivikiä katsotakaan ymmärrystä vailla olleeksi.
Eihän Aatuakaan katsottu.

Kun kuljen maailmalla silmät auki ja kun minulla on ammatillista kokemusta mielenmyllerrysten luonteesta yli 40 vuoden ajalta, olen toki huomannut, että on ihmisiä, jotka eivät ole tehneet henkirikosta ja jotka ovat mieltä vailla.

Tai täyttä ymmärrystä vailla.

Heitä on satoja ja tuhansia kertoja enemmän kuin sellaisia mielisairaita, jotka ovat tehneet henkirikoksen.
Aatuja, joita emme tunnista, mutta joiden palavien pensaiden perässä aina on kulkijoita.

Jos Breivik tuomitaan vankilaan ja historiasta uudelleen kaivetaan tapahtumia, joissa mielisairaita on heitetty tyrmään, hirtetty tai muutoin mestattu, voi olla, että ihmisillä on turvallisempi olo.

Mutta minulla ei ole.

Kas kun se menee niin, että ei-mielisairas tappaa ja pahoinpitelee aivan jumalattoman paljon useammin kuin mieltä vailla oleva.

Joskus tuntuu ihan siltä, niinkuin toisen ihmisen listiminen olisi järjen riemuvoitto hulluudesta."

R. Tyyne Kuusela

Miten tämä enkelijaaritus sairaalaan liittyy? Aiheuttaa kummallisia mielleyhtymiä, ikään kuion siellä ei olisikaan tarkoitus parantua... Aina kummallisemmiksi käyvät maisteridemarien harrastukset...

Jyrki Soini

Enkeleitä on. Herran enkeleitä ja langenneita enkeleitä. Ekat varjelee ja tokat tuhoo.

http://www.koivuniemi.com/raamattuhaku?kirjat=kr&h...

Herra siunatkoon Katriinaa ja Tyyneä ja heidän perheitään.

Ap.t. 16:31
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."

http://www.koivuniemi.com/raamattuhaku/?hakuehto=a...

R. Tyyne Kuusela

Jaaha, että Raamattu-haku! No sieltähän sitten näkeekin...

Toimituksen poiminnat