Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Ovatko lääkärien some-ohjeet tarpeen?

YLE kertoo tänään lääkärien some-ohjeista. Sellaiset on hyväksytty viime Lucian päivänä. Valvontayhteiskunnan loputtomista lonkeroistako on kyse vai tarpeellisesta ohjeistuksesta? Muutama keksaistu esimerkki voisi valaista asiaa. Jos seuraavaa ilmenisi, olisiko se hyvä vai paha?

  • Lääkäri esiintyisi netissä Jumalasta seuraavana ylöspäin. Hän lujittaisi suomalaista herra- ja lääkärikulttia ja pörhistäisi lääkärin auktoriteetillaan heiveröistä minuuttaan. 
  • Ammatillinen identiteetti, lääkärin auktoriteetti ja poliittinen valtapyyde menisivät sekaisin.
  • Lääkäri painostaisi lukijoita uskomaan epäilyksittä koululääketieteeseen, lääketieteen ainutlaatuisuuteen ja ehdottomaan oikeassa olemiseen, rokotusten välttämättömyyteen.
  • Lääkäri hyökkäisi kritisoimaan ja näykkimään kirjoittajaa, joka muistuttaisi potilaan/ihmisen oikeudesta omiin valintoihin.
  • Lääkäri loisi itsestään kuvan henkilönä, jonka ympärillä kaikki pyörii. Hän tietäisi mielestään parhaiten asiat muiltakin aloilta, ja hän toisi sen selvästi esille.
  • Lääkäri kirjoittaisi nimen mainiten useista henkilöistä, jotka ovat ottaneet häneen yhteyttä. Joskus jäisi epäselväksi, missä asioissa yhteydenotto tapahtui - niinkin, että jos siinä ei ollut mitään medisiinistä, lukijoille jää asiasta kuitenkin epäilys. Vielä useammasta henkilöstä kävisi selväksi, että he ovat ottaneet yhteyttä ahdistuksissaan, peloissaan ja saadakseen lääkärin apua ja neuvoja. Joskus lääkäri kirjoittaisi näistä asioista tarkkojakin yksityiskohtia, esim. sellaista, mitä henkilö on kertonut hänelle ajatuksistaan.
  • Lääkäri kirjoittaisi toistuvasti soopaa mm. siitä, millaisia sairauksia ihmisen eri ominaisuudet osoittavat, paikkansa pitämättömiä väitteitä ja ivallisia huomautuksia. Silloinkin hän esiintyisi lääkärinä, ei yksityishenkilönä. 
  • Lääkäri mahtailisi vuodesta toiseen autoillaan, taloillaan, ulkomaanmatkoillaan, lastensa saamilla lahjoilla jne. Köyhät ja työttömät hän leimaisi masentuneiksi lääkkeitten tarvitsijoiksi.
  • Lääkäri kirjoittaisi mielellään itsestään vallankäyttäjänä, hyväntekijänä, asiantuntijana ja auktoriteettina. Hän osoittaisi olevansa "aikansa tietämyksen huipulla", kuten Mikael Agricolan on väitetty olleen. Kertaakaan hän ei muistuttaisi, että tiede on aina oman aikansa lapsi - ja että lääkärit ovat luottaneet milloin iilimatojen käyttöön, milloin kupparin sarviin.
  • Lääkäri halventaisi yhä uudelleen jotakin ihmisryhmää. Sanokaamme vaikka dosentteja.

Mihin muuten perustuu lääkärien nauttima yliarvostus?

Eivätkö lääkärit ole saman veroisia kuin me muutkin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Laura Keva

Kaikki ollaan yksityishenkilöinä samanarvoisia, joilakin vaan pitää virkansa puolesta olla enemmän valtaa kuin toisilla. Mietihän sosiaalityöntekijää, joka ehtii pelastamaan lapsen hengen huostaanottamalla oikea-aikaisesti tämän. Lääkärillä on aika vähän hengenpelastusmahdollisuuksia tällaisessa tapauksessa. Sosiaalityöntekijöillä (lastensuojelun sellaisilla) pitäisikin olla sama palkka kuin lääkäreillä (ja vähän pitempi koulutuskin tietysti sitten).

Mutta vielä ei ole tasa-arvo siinäkään asiassa toteutunut... Kuka lähtisi sellaista ajamaan?

Käyttäjän RitvaKorhonen kuva
Ritva Korhonen

Me voidaan pelastaa kaikki lapset huostaanottamalla ne oikea-aikaisesti. Eli heti kun syntyvät, ihan vaan varmuuden vuoksi ettei kukaan lapsi edes vahingossa joudu biovanhempien hoidossa vaaralle alttiiksi. Kun ne laittaa kaikki samanlaisiin laitoksiin, niin kaikki saavat tasa-arvoisen kohtelun ja elintason.
90000€ vuodessa laskua yhdestä huostalapsesta, antaisi edes osan köyhälle perheelle jossa riitoja rahan ja työttömyyden takia niin ei lapsia tarvitsisi huostata. Sillä rahalla ottaisi vaikka koulutetun hoitajan kotiin ettei lapset jää heitteille.
Tasa-arvoa bio-vanhempien ja huostalaitosten välille.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kommenttiin 2.

Hyvä ajatus. Kannattaisiko sitä kehitellä niin, että hedelmöitetty munasolu jo pakkohuostaanotettaisiin? Mutta toisaalta ei, onhan suuri säästö yhteiskunnalle, kun äiti hoitelee raskauden ja synnytyksen. Tärkeintä on, että lapsia ei myydä eikä osteta, vaan heidät otetaan ilmaiseksi huostaan. Ihmiskaupalle siis EI.

Huostaanotot vain köyhien ja alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien lapsille. EI lääkärien eikä sossun tätien pienokaisille tietenkään. Tämä on tasa-arvoista ja yhdenvertaista. Ihan niin kuin työttömien vapaaehtoistöitten syynäämistä perustellaan sillä, että se tekee työttömät yhdenvertaisiksi.

Koulutettu hoitaja, mikähän sellaisen vuosipalkka lienee? Aika suuri, veikkaisin.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Jokaiselle työtä. Kaikesta työstä sama palkka.

Tämän puolesta nousen barrikaadeille milloin tahansa.

Kenen huostaan lapset muuten otetaan? Valtionko? Pakkohuostaanko (vrt. pakkohoito). Totalitarismia ei pitäisi suosia.

---
Tämä on vastaus kommenttiin 1. Eipä toimi systeemi, joka linkittäisi kommentin ja vastauksen toisiinsa.

Joachim Seetaucher

"Jokaiselle työtä. Kaikesta työstä sama palkka."

Tarkoitatko tuntipalkkaa vai kuukausipalkkaa, joka ei riipu tehdyistä tunneista? Urakkapalkkoja ei varmaankaan mallissasi suvaittaisi? Mitenkäs sitten yrittäjien kohdalla, joille kukaan ei maksa palkkaa, vaan joiden tulonmuodstus perustuu laskutukseen? Entäpä kirjailijat, taidemaalarit, musiikin tekijät? Jos tekee kahta työtä, niin pitäisikö sittenkin saada samaa palkkaa kuin yhden työn tekijä vai kaksinkertaista sellaista?

Voisin jatkaa kysymyslistaani loputtomiin, mutta ehkäpä jo tästä huomaat, että aatoksesi on hiukan epäkypsä.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #4

Sinfoniasta sama kuin iskelmästä, tietysti. Oikeistolaisesta roskakirjasta (olkoon romsku tai tutkimus) saman verran kuin ei-oikeistolaisen koko laajasta tuotannosta. Näinhän se samapalkkaisuus tänään menee.

Huomisaamuna on jo niin, että työtön tohtori tekee ilman sentinkään korvausta työtä hyödyttääkseen rikkaita. Työttömälle palkka on siinä, jos hän saa tehdä sen työn, rikkaalle siinä, että hän nautitsee sen hedelmät. Eikös se ole periaatteessa sama? Kukin nauttii, tavallaan.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Suureksi hyödyksi olisi some, kun lääkäri ja sossu jo muutaman kirjoituksen perusteella voisivat määrätä suljetulle ja lapset huostaan. Meinaten se se vasta tehokasta olisi. Onko siihen jo lääkäreille some-ohjeet?

Laura Keva

Yleensä lapset otetaan kunnan toimielimen huostaan, ja kunnan sossu vastaa lapsen huostaanotosta esimerkiksi biovanhempien suuntaan tukemalla heitä ja mahdollistamalla monen vanhemman tervehtymisen tms. tuen jotta lapset taas palaavat kotiinsa =).

Kyllä sellaistakin tapahtuu että lääkäri kirjoittaa äidille ja/tai isälle pakkohoitomääräyksen, ja kun perheellä ei satu olemaan sukulaisia jotka pitäisivät lapsia sen aikaa niin lapset sijoitetaan tulee kiireellisenä sijoituksena. On se rankkaa kaikille. Paitsi lääkärille, joka pääsee asiakkaaasta eroon hetkeksi tai lopullisesti.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Virkavaltaisuutta ovat kuvanneet ja vastustaneet lähes kaikki Suomen keskeiset kirjailijat polvesta polveen. Nyt aihe on painunut tarpeettomasti taka-alalle.

Eriarvoisuuden, työttömyyden ja köyhyyden kasvaessa kasautuvat vääryydet osattomien niskaan. Leimaamisen ja mestaroinnin tilalle tarvittaisiin oikea-aikaista ja -otteista tukea. Ja ennen kaikkea eriarvoisuuden, työttömyyden ja köyhyyden purkamista.

Käyttäjän RitvaKorhonen kuva
Ritva Korhonen

Tuo pakkohoito on erittäin mielenkiintoinen asia. On laajalti omaa ympäristöään terrorisoivia narsisteja, jotka kuuluisi pakkohoitoon. Vaan he juuri ovatkin niitä ihmisiä, jotka omalla kieroilullaan saavat muut sellaiseen, kun ovat itse ensin tehneet jostakin henkilöstä "hullun".

Lastensuojeluviranomaiset huostaavat apua ja tukea pyytäneen vanhemman lapset ja sitten kun lapsiaan kaipaavat vanhemmat sairastuvat masennukseen, päästään sanomaan että oltiin oikeassa kun epäiltiin ettei kykene huolehtimaan. Tämä on hyvin siistiä sortamista ja narsismia parhaimmillaan.

En ole LastenSuojelua vastaan, on hyvä asia että se on olemassa, moni lapsi on siitä hyötynyt. Mutta huostatoimenpide on aiheellinen VAIN jos vanhemmilla ei ole mitään haluakaan muuttaa tapojaan, jotka vaarantavat lapsen. Esimerkiksi voimakkaissa päihderiippuvuusongelmissa. Mikäli muulla tavoin ollaan ns.kyvyttömiä, esimerkiksi vammaisuuden tai sairauden takia, tulee järjestää apua kotiin. Varattomille vanhemmille tulee jo perustuslainkin mukaan, myös lastensuojelulain, antaa sen verran taloudellista tukea, ettei lapset joudu kärsimään köyhyydestä.

Mikäli uudet suunnitelmat lääkärien ja lastensuojeluviraston yhteisestä tietokannasta toteutuvat, joudutaan tilanteeseen, jossa lapsia ei enää uskalleta viedä lääkäriin. Varakkailla on tilanne toinen, löytyy varmasti rahalla palvelua jota ei kirjata tietokantaan. Silloin joku tapaturma-altis lapsi saattaa jäädä ilman hoitoa ja rikas pääsee pahoistakin teoista kuin koira veräjästä.

Vantaalle on kehitetty uusi järjestelmä LastenSuojeluun. Siellä tavalliset huoli-ilmoitukset menevät kokonaan toiseen osastoon, jossa sitten harkitaan onko oikeaa lastensuojelun tarvetta, vai vain perheen tukemisen tarvetta. Hyvä Vantaa.

Mitä sitten tulee lääkärien valtaan ihmisten asioihin puuttumisessa, niin kaikilla tulisi olla mahdollisuus kolmeen mielipiteeseen. Jos yksi lääkäri määrää niinkin radikaalia hoitoa kuin pakkohoito, niin siinä pitäisi kolmelta lääkäriltä saada yhtenäinen mielipide. Vakavasti päihtynyt ja vaaraksi itselleen ja muille oleva potilas pitää kai jotenkin saada hoidettua pikaisesti vaikka väkisin.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Suomessa on pakkohoitoa enemmän kuin muualla. Niin paljon, että EU/OECD-tahot ovat puuttuneet siihen.

Se on oire siitä, mitä yhteiskunnassa muuallakin tapahtuu.

Eriarvoisuutta, köyhyyttä, työttömyyttä ja osattomuutta kasvatetaan Suomessa määrätietoisesti. Ikäsyrjintäkin on meillä suurempaa kuin muualla. Suomalainen syntyy yhteiskunnan alamaiseksi ja kuolee sellaisena.

Jokaisella on sentään oikeus valita lääkärinsä. Olen valinnut omani kunnallisen systeemin ulkopuolelta, ja käyn hänen pakeillaan toisessa kaupungissa pari kertaa vuodessa. Astmaan, joka minulla aikoinaan väärin diagnosoitiin, en suostunut ottamaan väkeviä lääkkeitä, joita määrättiin monen monta. Siitä ovat työterveys- ja terveyskeskuslääkärit ja terveydenhoitajat yhtä lukuunottamatta läksyttäneet minua pari vuosikymmentä. Tuo yksi työterveyslääkäri sanoi, että hän ei niitä minulle määräisi: minulla ei ole astmaa, eikä niistä olisi minulle hyötyä. Muutkin ovat todenneet, että kyseisillä tutkimuksilla ei olisi voinut edes todeta astmaa.

Tämä pikku esimerkkinä.

Keski-Euroopassa on paljon vaihtoehtoisen lääketieteen harjoittajia. Heitä kohtaan on koululääketieteen edustajien ja viranomaisten asenne Suomessa ankarampi kuin missään muualla.

Lääkärit ovat kytköksissä lääketehtaisiin ja hyötyvät jokaisesta kirjoittamastaan reseptistä. Jos tällaista ilmenisi muilla aloilla, sitä sanottaisiin korruptioksi.

Toimituksen poiminnat