Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Utøyan vuosipäivän sensuroitu kolumni

Tässä on minulta kauan sitten pyydetty ja sovittu kolumnini demarilehteen Keski-Suomen Viikkoon. Lähetin sen tänään uudelle pt:lle Elina Piispaselle (Mäenpäälle). Hän ei julkaisekaan sitä, koska en halua poistaa viimeistä virkettä "Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille". Lapsesta asti olen kirjoitellut lehtiin ja kirjoitellut kritiikkejä ja artikkeleita vaikka huru mykky vuosikymmenet. Koskaan ennen ei ole sattunut mitään tällaista.

---

 

 

Narsistinen vai realistinen politiikka?

Sosialidemokratia uudistuu. Se elää tässä päivässä ja rakentaa työtä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Demarit kuuntelevat toisia ja tekevät heidän kanssaan yhteistyötä kaikkien parhaaksi. Realistisen politiikan vastakohta on haihatteleva, arjesta irtautuva narsismi. Sana luonnehtii usein yksilöä, mutta mitä on yksilössä, on myös yhteisössä.

 

Narsistit elävät unessa ja utopiassa, etusijalla omat asiat. Tämä joukko asettuu muitten, tavallisina pitämiensä yläpuolelle, olivat nämä sitten maallistuneita ihmisiä, duunareita tai vanhoja puolueita. Populistinen puhe luo katteettomia uskomuksia. – Porvaripuolueissa on runsaasti kaikkea tätä. Mielikuvateollisuus ja media tehtailevat niiden tahtomia ja meidän kaikkien maksamia tuotoksia.

 

Narsistinen toimintatapa ei ole yleistynyt vain kokoomuksessa, keskustassa ja niiden äärikonservatiivisissa apupuolueissa kristillisdemokraateissa ja perussuomalaisissa. Se on korvannut terveen järjen ja solidaarisuuden myös työpaikoilla, mediassa, politiikassa ja uskonnossa. Silmänkääntö vie huomion epäoleelliseen, pois siitä mitä tapahtuu todella, pois yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

 

Narsistinen politiikka on sulle-mulle-jakoa, keskinäistä kehua ja yhteisen vihollisen, niiden toisten, mitätöimistä. Oma elintila varmistetaan ja sitä laajennetaan, orjakansaa orjuutetaan. Kiivas kilpa realisteja eli aikaansaajia vastaan naamioidaan pyhäksi ja kauniiksi.

 

Sama sakki omistaa Suomen. Se huseeraa mediassa, keskushallinnossa, maakuntien ja kuntien jakkaroilla, se sai yliopistojen ja muiden laitosten tärkeimmät virat. Lisäksi se määrää, että tieteen, ajattelun ja puheen malli on rapakon takaa. Sieltä, missä kissakin saa maisterin paperit kun vinguttaa pankkikorttia.

 

Sakki tekee kimppakivaa. Jäsenet nuolevat toistensa turkkia ja nyppivät siitä kirppuja. Laumanjohtajat rekrytoivat uusia pikku laumoja ja teettävät näillä likaisen työn, varmistavat niillä kyljen ja selustan ja antavat niitten haukkua ja näykkiä viholliset eli realistiset toisinajattelijat.

 

Vaihtoehtona on SDP:n realismi, joka laskeutuu elävään elämään, yhteiskunnan nykyhetkeen. Siihen Suomeen, jossa on miljoona köyhää ja kolmannesmiljoona työtöntä. Realisti näkee toisen yhtä arvokkaana kuin hän on itse.

 

Realismissa arvot ovat kohdallaan. Rajattoman ihailun-, julkisuuden- ja vallantarpeen on korvannut intohimo oikeudenmukaisuuteen. Realistit toimivat tiedon ja kokemuksen nojalla. 

 

Itse asiassa politiikkaa on vain realistista, vain yhteisten asioitten hoitoa. Narsistinen touhuilu on Yksityisiä asioita. Paavo Haavikko kuvaa ilmiötä samannimisessä romaanissaan.

 

Lämmin kiitos päätoimittaja Hannu Tuoviselle erinomaisista työstä ja yhteistyöstä. Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Miksi lause "Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille"?

Olen aamusta asti puhunut jokaiselle vastaantulijalle, että vuosipäivä täytyisi huomata. Olen myös kirjoittanut siitä Facebookissa tänään monet kerrat. Se oli saatava kolumniinkin, johon se sopii hyvin.

Miksi taas Utøya on niin tärkeä?
- Siksi, siksi ja siksi!

Antti Jokinen

Ja minä avasin pullon shamppanjaa Englannin uuden kuninkaallisen kunniaksi. Hupinsa kullakin.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Jokainen ihminen on laulun arvoinen, ja jokainen prinssi ja prinsessa on tervetullut tähän kauniiseen maailmaan.

Sixten Korhonen

Koska olen Lavin kanssa eri mieltä, muotoilin tuon uudelleen:

" ei yksikään ihminen oo laulun arvoinen,
mut jokainen elämä on tärkeää "

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #5

Kummankohan kaa tässä olisi samaa ja eri mieltä? Kentiesi kummankin.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Siis täh?

"Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille"
Onko tuo muka vaarallinen lause? Vai liittyykö se edelliseen lauseeseen?

Eikä päätoimittaja Elina Piispanen tykännyt tästä:
"Lämmin kiitos päätoimittaja Hannu Tuoviselle erinomaisista työstä ja yhteistyöstä. Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille."

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Oletko lukenut romaanin tai katsonut leffan "Piiat" (Kathryn Stockett). Se mainittiin eräässä blogissa juuri, siksi se on ajankohtainen.

Ketä ovat piiat, joitten työn ja huonon kohtelun varaan tänään rakentuu toisten hyvinvointi?

Heitä ovat ikäisemme työttömät, jotka ahkerina orjina jeesaavat ja tukevat hyväpalkkaisia, työssäkäyviä. Sanotaan vaikka tekoblondeja, poliitikkoja. Ja kaikkia muita. Autetut saavat tuen kuin Manu illallisen, piiat saavat surkean kohtelun.

Ikärasismi on Suomessa valtavaa, suurempaa kuin muualla. Ikäisemme työttömät ovat ikänsä kaiken nöyrinä palvelleet itseään vanhempia. Meille on sanottu aina, että siitä meidät palkitaan eläkeviralla. Näin on toisteltu vuosikymmenestä toiseen. Kuinkas sitten kävikään? Nyt olemme lattiarätteinä ja orjina hienoille meitä paljon nuoremmille rouville/herroille. "Kiitos" on meille ihan sitä samaa kuin "Piioissa".

Googlesta löytyy esittelyjä ja kuvia "Piioista".

Tämä ei ole suoranainen vastaus kommenttiisi. Tuli vaan mieleen, kun olemme niin monesti F:ssa keskustelleet työttömyydestä ja ikärasismista.

Suomen syrjityin ryhmä eivät ole mamut vaan ikätyöttömät.

Sixten Korhonen

Totta!
Olen 52v todennäköisesti työtön puolenvuoden päästä.
Tunnen parikymmentä, lähinnä opiskelututtavia, n2/3 työttöminä.
Ja tietääkseni ikäisteni hakemuksia avoimiin ei edes lueta.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #8

Nimenomaan näin.
Niitä ei lueta - niihin ei vastata - edes haastatteluun ei pääse - koskaan, sen jälkeen kun on yli puoli vuotta ollut työttömänä.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #11

Hyvä vai huono, että pääsee orjana tekemään ilmaiseksi arubeittia, josta toiset saavat liksaa. Ennen jokaiselle piti olla kotiryssä, nykyään osaava aputyötön.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #8

Hölmöläisen peitonjatkoa tuplasti, kun kummastakin päästä leikataan - nuorilta ja ikätyöttömiltä - ja leikattu rantu kursitaan keskelle peittoa varmistamaan sen kohdan vahvuus.

Kaikesta näkee, että työelämästä on deletoitu osaavin sakki. Juuri se, joka olisi pitänyt nuortenkin puolia.

Kommenttiisi: Esim. professuurin haku on työlästä. Kaikenlaisen vaadittavan paprun ja suollon lisäksi tarvitaan mm. julkaisut 3-4 kappaleena. Voi kumminkin käydä niin, että kun ne myöhemmin palautetaan hakijalle, kirjoja ei ole edes avattu. Työpaikoilla on usein päädytty siihen, että otetaan tuttu ja mukava. Osaamisella ei ole niin väliä. Kyllä alaiset sitten neuvovat ja tekevät. Koko työyhteisö kärsii, jos työllinen ei ole tehtäviensä tasalla. Moni verovaroin ylläpidettävän laitoksen johtaja on viime vuosina valittu nuorena ja kokemattomana, ja pantuaan alansa sekaisin hän jää ensin pitkälle sairauslomalle ja sitten eläkkeelle.

Näistähän on monet kerrat kirjoitettu ja keskusteltu US:ssa.

Jussi Rautakorpi

SDP ja realismi eivät kuulu samaan lauseeseen. Ota värilasit pois silmiltä ja katso maailmaa sellaisena kuin on.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Millainen maailma on - jokaiselle sellainen, jollaisena hän sen kohtaa. Toiselle reilu, toiselle epäoikeudenmukainen.

Peter Hallberg

Yliopistoissa sivutoimisen tuntiopettajan asema ei ole kadehdittava. Moni on tehnyt työtä vuosikymmeniä uskoen turhaan, että jossain vaiheessa se virka annetaan.

Viime aikoina sivutoimiset tuntiopettajat (joita siis dosentitkin yleensä ovat) ovat kuitenkin alkanet järjestäytyä ja vaatia oikeuksiaan. OAJ:kin on ollut pakotettu muuttamaan toimintatapojaan.

Yleisesti ottaen suosittelen oman hyvinvointisi takia kääntämään katseen pois yliopistojen ahtaasta ja ankeasta maailmasta. Muistaakseni Hannu Lauerma totesi kerran, että viihtyi paremmin vankilamielisairaalan ylilääkärinä kuin akateemisissa piireissä. Syynä oli se, että jälkimmäisissä ilmapiiri on niin väkivaltaien.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

"Ain laulain työtäs tee." Minusta yliopisto on antoisa laitos. Tutkimus, kirjoittaminen, lukeminen, yhteiskuntasuhteitten hoito, jatkuva kouluttautuminen ja kaikkein eniten yhteistyö ihanien nuorten ihmisten kanssa ovat ylellisyyttä. Olen tehnyt pätkätyötä 30 vuotta enkä ole pitänyt sitä pahana. Rakastan ihmisiä ja työtä. Ehkä kaikki eivät rakasta.

Työelämässä saisi olla enemmän sitä asennetta, että on toisten palvelija. Pomottajia ei tarvita. Pomojen suuri määrä on kumma juttu.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Sensuuri netillä on ilmeisesti kasvamaan päin. Onneksi internet on rakennettu kestämään ydinhyökkäystä. Ja onhan Kiinassakin opittu miten kierretään hallituksen estoja.

Olen jo aika kauan miettinyt että pitää varautua siihen että tulee päivä, jolloin tuttu blogialusta ei enää ole (on sattunut minulle) tai että pääsy siihen on estetty.

Ei sille paljoakaan voi tehdä. Noustaan ylös kaatumisen jälkeen, ja jatketaan matkaa, ja bloggaamista, jollakin toisella alustalla. Niitä on ja uusia näyttää syntyvän kuin sieniä sateella. Sensuurilla ei tule olemaan pitkällä tähtäyksellä menestymisen mahdollisuuksia.

Terveisin.

Ingmar Forne

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Matka jatkuu!
Mitäs me alustalaiset.

Maailma ei tule valmiiksi, mutta tässä ja nyt on korvaamatonta ja upeaa

- ystävät,
- solidaarisuus,
- keskustelu ja yhteistyö,
- epäitsekkyys,
- luotettavuus,
- toisen ihmisen kunnioittaminen,
- aurinko, joka paistaa meille kaikille,
- elämän oma viisaus, joka viisaa meitä.

Eikö tämä ole jo paljon: kun on kirjoittanut ja julkonut pikkulapsesta asti, on kohdalle lähes poikkeuksetta sattunut ihania ihmisiä, järkeviä toimijoita, kultaisia ystäviä, loputon määrä upeita verkostoja. Ihmisiä, joiden sanaan voi luottaa ja jotka eivät ole tautisen epäluuloisia. Lehtiä, joissa asiat hoidetaan esimerkillisesti. Minulla ei ole ainoatakaan kielteistä muistoa esim. Keskisuomalaisesta eikä Satakunnan Kansasta, joiden kanssa olen ollut paljon yhteistyössä. Sama koskee satoja ihmisiä ja kymmeniä lehtiä ja julkaisukanavia.

Elina Piispanen

Hei Katriina, sanoin eilen sähköpostissa, etten ymmärrä oikein, miksi terrori-iskuasia (joka kyllä ansaitsee huomion) liitetään samaan kappaleeseen Hannu Tuovisen kiitosten kanssa. Että jättäisin tästä kohtaa lauseen pois, kun minä ja toinen tekstin lukenut ymmärsimme lauseiden viittaavan toisiinsa. Pyysin kommenttia viimeiseen kappaleeseen kahdesti – molempiin vastasit, ettei kolumnia saa julkaista ilman viimeistä lausetta. Koitin myös soittaa eilen ja tänään aiheesta. Lopulta sanoin, että ei julkaista kolumnia, jos olet niin ehdoton. Onhan lehdessämme työtäsi arvostettu! Kiitos vain siitä! Ei tässä ollut kyse kuin siitä, että mielestäni viimeistä kappaletta olisi voinut selventää. Tästä olisi ehkä ollut selkeämpi keskustella puhelimessa, ettei moisia väärinkäsityksiä tulisi. Kyllä lehdessämme saa puhua terrori-iskusta ja muista mieleen nousevista aiheista. Tietysti. Pahoittelut, jos olet keskustelun näin tulkinnut.

Elina Piispanen

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Hei-hei Elina

Olen koko ikäni kirjoittanut lehtiin, eikä vastaavaa ole koskaan sattunut kohdalle, enkä ole sellaista kuullut toisiltakaan.

Ensinnäkin ilmoitit aiemmassa numerossa ohimennen, että kaikkien arvostama päätoimittaja Hannu Tuovinen on poistunut lehdestä, tai pääpaino oli kyllä siinä, että sinä olet nyt pt. Tietenkään et maininnut, että hän on kaikkien arvostama ja poikkeuksellisen fiksu ja ahkera ihminen ja antanut kaikkensa lehden hyväksi. Oli ikävä uutinen, että HT on äkisti lähtenyt. Olisi ollut vähintäänkin kohteliasta kiittää häntä kaikesta mitä hän on tehnyt lehden hyväksi. - Pt:n ammattitaitoon, sivistyneeseen käytökseen ja toista ihmistä arvostavaan suhtautumiseen kuuluu monenlaista. Narsistinen pt. ei menesty. Osa ominaisuuksista ja taidoista on synnynnäistä, joten kaikki eivät niitä koskaan opi.

Olen saanut eilisen jälkeen paljon palautetta, eikä ainoakaan ihminen ole ymmärtänyt, miksi halusit sensuroida kolumniani. Eräs kokenut päätoimittaja on katsonut, että liittyypä vainoamasi viimeinen tekstivirke mihin hyvänsä, se ei oikeuta sinua sensuroimaan tekstiäni. Hannun kanssa en ole keskustellut asiasta.

Lisäksi olen saanut toiminnastasi minua kohtaan niin suorasanaisen kommentin, että poistin sen. En tunne ketään toista, joka olisi ollut sijassani niin ystävällinen sinulle, että olisi poistanut kommentin.

"Väärinkäsitys" on mielisanojasi. Se on yleistynyt merkitsemään törkeää kohtelua. Kun jokin on "väärinkäsitystä", asia on sillä kuitattu. Olen käsittänyt viestisi - pt:lle harvinaisine kielivirheineenkin - täsmälleen oikein. Sinä et ymmärrä, mitä merkitsevät sanat "Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille", mitä ei voi kuin ihmetellä.

Jos päätoimittaja ei ymmärrä, mitä tarkoittaa virke "Sytytän tänään kynttilän Utøyan terrori-iskun uhreille", on irrationaalista että hän kysyy sitä kerran tai viisi kertaa.

Olen pahoillani, mutta tuloni eivät riitä puhelimeen, jolla voisin palvella sinua vielä uutterammin kuin olen tehnyt. Teen Keski-Suomen Viikkoon orjatyötä korvauksetta. Kirjoituksiani on pyydetty. Edellinen, asiallinen ja ammattitaitoinen pt. on sopinut kanssani päivämääristä ym. Silti katsot oikeudeksesi ojentaa ja pomottaa minua.

Kieltäydyit julkaisemasta tekstiäni, jos siinä on myös viimeinen virke. Tämä ei ole väärinkäsitys.

Jos olisin tiennyt, mihin jamaan Keski-Suomen Viikko vajoaa, en olisi joitakin vuosia sitten käynnistänyt ja yksinäni vienyt läpi valtavaa netti- ja kirjoituskampanjaa sen pelastamiseksi. Sen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Minulle on sanottu, että osuuteni oli ratkaiseva lehden säilymiselle.

Jätä minut rauhaan.
Siten ehkä voit vielä estää sen, että minä eroan puolueesta sinulta saamani kohtelun vuoksi. Jos joudun lähtemään, en lähde yksin.

Kirjoituksiani lukevat ihmiset eri maanosissa, samoin mm. yhteistyökumppanini, oppilaani, ystäväni jne. Moni on kertonut, että on äänestänyt demareita kirjoitusteni ansiosta. Ehkä arvostat sitä, vaikka et minua arvostakaan.

Elina Piispanen

Ikävä, kun olet asian näin tulkinnut. Toivoisin kuitenkin, ettei perättömiä enää kirjoitettaisi. Ei tällainen vihanpito palvele ketään. Hyvää jatkoa.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Syytät minua "perättömien kirjoittamisesta" ja "vihanpidosta", vaikka pyysin sinua jättämään minut rauhaan. Aika merkillisiä sanoja sinulta. Julkinen syytös valehtelusta.

Jätän kommenttisi tähän todisteeksi. Sillä, että kieltäydyit julkaisemasta kirjoitustani, ei ole eri "tulkintoja". Se on fakta.

Käyttäjän RitvaKorhonen kuva
Ritva Korhonen

Vapaa-ehtoisena työntekijänä vuosia ja sitten sorretaan. Loistavaa. Otan osaa Katriina kun olet joutunut työttömyyden ja ikärasismin lisäksi vielä tällaiseenkin.

Ymmärtääkseni Katriina olet hyvin korkeasti koulutettu ja ahkera, hyvin luotettava ja ymmärtäväinen, sellainen perus Demari. Sellaisia pitäisi kaikkien Demarien olla, muuten ovat väärässä puolueessa.

Toivottavasti hyvyytesi ja hyvät työsi palkitaan joskus.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #23

Kiitos kauniista kommentista. Siinä on yllättäin sanasta sanaan samaa kuin jokavuotisissa, allekirjoituksin ja muuten dokumentoiduissa luentopalautteissani ja kollega- ja vertaispalautteissani. Vielä merkillisempää on, että ensimmäinen pitkäaikaisempi esimieheni kirjoitti minulle kortilla saman asian, joka on kommenttisi lopussa.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Katriina!

Varmasti jo tiedät kantani puolueisiin, eli etten enää liity mihinkään puolueeseen, koska siellä joutuu aina "johdon" tai "koneiston" kanssa jonkinlaiseen eturistiriitaan. En kertakaikkiaan siedä minkäänlaisia pyramiideja, koska niitä ei oikeasti tarvita, kun puhutaan kansalaisten aktivoinnista.
No, tuo on tietysti mielipidekysymys.
Toisaalta, kun jo siellä puolueessasi olet, voi olla aivan tervettä, että sen sisällä on erilaisia ääniä, joten se voi olla Sinulle paras paikka.
itse näen vaikutusmahdollisuuteni paljon suurempina kaikkien puolueiden ulkopuolella, riippumattomana vasemmistolaisena.
Tämä ei kuitenkaan ole se syy miksi Sinulle kirjoitan. :>)

Kirjoitan Sinulle, koska:
- On muitakin tapoja vaikuttaa. Voit esimerkiksi perustaa oman alustan, johon liität kaikki ne kirjoitukset, joita kirjoittelet muille alustoille. Jotta alustasi tulisi tunnetuksi Sinun tulee liittoutua samoin ajattelevien kanssa ja tarjota heille mahdollisuus olla mukana tässä työssä. Kun teitä on monta, kertoo jokainen monelle tästä alustasta ja useampia tulee mukaan. Ja näin teidän kaikkien vaikutus, yhteisvaikutus kasvaa oleellisesti.

Tiedän, että ajattelet kahta asiaa:
- Mitä tämä maksaa?
- Miten ja kuka tekee tämän teknisen työn?

Vastaus:
- Se ei maksa mitään. ei yhtään mitään.
- Ja tekijänä olet Sinä. Ja miksei myös kaverit, mutta pystyt siihen yksinkin - Minä vain hieman autan. (Syön välillä ja palaan pian selittämään miten tämä on mahdollista.)

Henry

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Osaat paljon monelta alalta. Minäkin touhuan mukana monessa, missä kaikki tapahtuu ilman rahaa. Ennen se oli tavallisempaakin, kuten esim. marjastus, leipominen, kutominen, ompelu, puu- ja metallityöt. Odotan kiinnostuneena vihjeitäsi.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Puolueesta vielä, kirjoittamastasi asiasta. Kuten ehkä tiedät, olen yhteistyössä monenlaisten ihmisten kanssa eri taustoista, katsomuksista ja puolueista. Olen yhdessä toisten kanssa perustanut neljä yhdistystä, joista osa toimii ns. porvarillisten aiheitten ja ainakin yksi vasemmistolaisten asioitten ja aiheitten parissa. Muuta en osaisi ajatella ainakaan omalle kohdalleni. Olen kauan sitten luopunut puoluetunnuksesta esim. US:ssa. Ei ole yhtään vaikeata olla yhteistyössä äärioikeistolaisen ja äärivasemmistolaisen kanssa ja ymmärtää ja kunnioittaa kumpaakin yhtä paljon. Sikäli tajuan hyvin kantasi.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Opetan aihetta "Kansalaisjournalismi" tässä osoitteessa:
http://yhteinen.weebly.com/miten-opiskelemme.html

Eli koko tämä "Opi ja Opeta"-osio tähtää siihen, että ihminen jolla ei ole minkäänlaista tietsikkakoulutusta oppii pikkuhilaa kansalaisjournalistiksi, joka hallitsee sivujen teon, kuvankäsittelyn ja josta hän voi sitten laajentaa opintojaan.
Tämä kaikki opettelematta ensimmäistäkään koodinpätkää.

Katso vaikka video illassa, niin jo viikossa kahdessa tiedät kuinka voit saada aikaan oman alustan.
Kaikki opetettavat ohjelmat ovat ilmaisohjelmia eli tätä tehdään nimenomaan työttömiä ja vähävaraisia silmälläpitäen.

Opiskele tässä järjestyksessä:
1)
Ihan alku
2) Alun jälkeen
3) Opimme taittamaan I

Teen joka päivä lisää opintomateriaalia. Tee itsellesi palvellus ja tutki asiaa. Jos Sinulla - tai kellä tahansa on kysyttävä, voi kirjoittaa minulle: Henry.Finland@gmail.com
Opiskele ainakin asiat, jotka koskevat nettiturvallisuutta! (Siitäkin kirjoitan lisää kunhan kerkiän).

Henry

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

KIITOS! Olipa suuri yllätys!

On myös hienoa huomata, että Sinulla on taas kerran uusi aluevaltaus. Miten joku voikin olla niin monitaitoinen. Lahjakkuus, myös käden taidot ja taiteellisuus, taitavat Teillä kulkea polvesta polveen. Lähiomaisissasi ja perheenjäsenissäsikin se näkyy poikkeuksellisina kykyinä ja harvinaisena menestyksenä. Olet kuitenkin vaatimaton ja avulias.

Tutustun aineistoon innokkaasti, samoin varmaan moni muu. Olen monesti suunnitellut jotakin sivustoa. Se on aina kaatunut siihen, että ystäväni ja yhdistyskaverini ovat jokainen kovin kiireisiä, useimmat myös kirjoittavat kirjoja yms. Heiltä ei ole liiennyt aikaa yhteiseen sivuhankkeeseen vaikka muuhun yhteistyöhön onkin.

Olen käynyt monenlaisia kursseja alalta, mm. valtakunnallisen TieVie-koulutuksen. Sen harjoitukset tein lähinnä öisin työpäivien päätyttyä viimeisenä talvenani yliopistossa, ennen työttömäksi joutumista. Joku (olisiko ollut Hannu Tuovinen) tekikin minusta haastattelun, jossa oli otsikkona Työttömäksi asiantuntijakoulutuksesta.

Elämälle kiitos, että on ollut onni tutustua niin moniin upeisiin ihmisiin, myös netitse.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kiitos kehuista.
Oikeasti Weebly-taittamisen oppii tunnissa, mutta koska ovat uusineet systeemin, he poistivat vanhat opetusvideot - joskin noita opintosessioita on suunnilleen joka toinen viikko.
Mene tänne: http://help.weebly.com/
Sieltä kyllä selviää paljon. Katso vasemman palstan viimeinen kohta:
http://help.weebly.com/live-training.html

Kannattaa ilmoittautua, mutta sessiot ovat kylläkin öisin (suomen aikaan.)

Minun pihvini on se, että kaikki opetus/oppimateriaali pitää saada tehtyä suomeksi:
http://yhteinen.weebly.com/miten-opiskelemme.html
_____________________________

Henk.koht. tilanne on se, että koska täällä Suomessa ei saa tehdä vapaaehtoistyötä - eli kaikki pitää tehdä joinakin EU-projekteina (joissa ei sitten voi tehdä ilmaiseksi töitä)..., lähden maasta.
Olen saannut tarjouksen eräästä toisesta maasta, jossa homma menisi näin:
- Saan ilmaisen talon käyttööni - maksan opettamalla "juttuja", eli puusepänhommista tietsikoihin.
- Voin perustaa sinne pienimuotoisen nörttikoulun kylän kakaroille - ja myös vanhemmille.
- Saan myös viljellä ruokani puutarhassa.
- Saan tehdä mitä lystään, eli kaikki mitä ehdotin heille sopii. Ja Välimeren rannalle on noin 50 km.

Lähetän Sinulle s-postitse jossakin vaiheessa kuvia talosta. Sinne voit tulla ukkosi kanssa opiskelemaan ja lomailemaan. Eikä maksa mitään.
Edestakkaiset lentoliput H:ki - Thessaloniki - H:ki maksaa noin 300 - 350 €/per nuppi. (Pitää vain varata hyvissä ajoin, että saa noilla hinnoilla).
Minulta menee vielä vuosi, pari ennenkuin voin muuttaa.

Henry

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kiitos - hyvyyden vastaanottaminen on tainnuttava kokemus foorumilla, jossa on tottunut päivittäisiin herjoihin ja turpiinvetoihin syyttömille. Sitten tulee ajatus: juuri sellaisiahan ihmisten tulisi olla, kaikkien: auttavaisia, empaattisia.

Olet monet vuodet neuvonut minua kulissien takana kiperissä (ei tätä foorumia koskevissa) asioissa, mistä ansaitset niin suuret kiitoksen, että sanat eivät riitä. Sinä jam minä olemme ehkä eniten yrittäneet saada aikaan rakentavaa keskustelua kaikkien ryhmien välillä. Nyt tällainen kutsu ulkomaille!

Nettitoiminta hyvien asioiden edistämiseksi on arvokasta, Eurooppa tarvitsee sitä. Merkillistä, että saat sen onnistumaan. Netti on vain rähäkkää rähäkän perään, tyhjien tynnyrien kalinaa ja vahvemman ja röyhkeimmän oikeutta kuten livessäkin. Varsinkin vanhalle nyrkki silmään ja kumoon. Mutta on myös toisenlaista, normaalia eli eettisesti korkeatasoista toimintaa.

Kiinnostuneina seuraamme hanketta. Paistakoon päivä sille, soikoon suotuisa myötätuuli!
Hyvyys palkitsee, ja palkitkoon!

PS Tässä on samaa kuin 70-luvun yhteisöliikkeessä. Perustettiin monenlaisia yhteisöjä, mm. kehitysvammaisille perhehoitoa, ja sitä varten kunnostettiin maalta kiinteistöjä. Kimpassa oli myös talkoolaisia ja tuttuja asumassa ja vähän auttelemassa. Se oli aikaa se. Antti-Veikko Perheentupa yhtenä organisoijana.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Mieheni perui eilen Keski-Suomen Viikon tilauksen.

Blogikirjoitus nivoutuu
- lehdistön tilaan,
- politiikan moraaliin,
- työttömien asemaan,
- hyvään (?) työelämään,
- ikärasismiin,
- oppipoika-kisälli-mestari-järjestelmän paremmuuteen, kun sitä vertaa muihin systeemeihin,
- pomottamiseen,
- pitkäaikaisen työntekijän kohteluun hänen jättäessään pestin,
- nuoren ihmisen suorittamaan pomottamiseen, neuvomiseen ja kieltelyyn sellaista kokenutta alan osaajaa kohtaan, joka aina on itse suhtautunut kunnioittavasti kollegoihinsa, erityisesti itseään vanhempiin,
- nuoren uuden pt:n ensi töikseen aloittamiin puhdistuksiin pitkäaikaisessa avustajakunnassa,
- äkilliseen muutokseen kirjoituksiin suhtautumisessa, äkilliseen kolumnien sensuroimiseen,
- sosialidemokratian ihanteisiin ja käytäntöön,
- työpaikkojen avoimeen haettavaksi julistamiseen,
- ihmisten eriarvoistamiseen demarilehdessä: toinen saa liksaa, toinen ei,
- siihen, miten yhdenvertaisuus, rehtiys ja ilmainen työntekijä (ks. "Piiat", Kathryn Stockett) ovat arvossaan,
- onko vakaumuksellisella sydämen demarilla, joka on uhrannut puolueen hyväksi täysin pyyteettömästi aikaansa ja kaiken osaamisensa 7 vuotta, mielipiteitä, joita ei voi julkaista demarilehdessä,
- puoluelehtien tukeen eri tahoilta - pitäisikö se poistaa,
- kirjoitus- ja ammattitaitoon

ja moneen, moneen muuhun asiaan.

Jos sanoo tätä vihanpidoksi, on syytä katsoa peiliin. Katsoa, eikä vain vilkaista.

Jatkan kaikista näistä aiheista niin kauan kuin elän.

PS Vaikka olen nopea kirjoittaja ja kirjoitan yhtä nopeasti kuin ajattelen, olin kirjoittanut ja hionut minulta Keski-Suomen Viikkoon pyydettyä kolumnia useina eri päivinä sen joka ainoata lausetta ja sanontaa monia kertoja punniten ja hioen ja toisen kokeneen kirjoittajan kantaa jokaisen muutoksen jälkeen kysellen.

En ole julkaissut uuden pt:n viestejä enkä kertonut sitä, mitä ne paljastavat ammattimaiselle tekstin tulkitsijalle hänen asenteestaan, arvoistaan ja osaamisestaan.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Niinkuin tiedät Katriina, minun isoisäni oli Demari. Siihen aikaan - saivat paljon aikaan. Nyt on - läpi kaikkien puolueiden - nousemassa ymmärtämättömien kiipijöiden keskiluokka, joka uskoo, että kaikki on hyvin jos pystyvät ostamaan kakaroilleen patteriperseisiä leluja ja saavuttamaan henkilökohtaisella tasollaan seuraavan hankintahaaveensa.
He voivat olla - ja usein ovat, köyhistä lähtökohdista ja heillä on pakonomainen tarve unohtaa kaikki mikä tähän liittyy.

Ja näin vähävaraiset unohdetaan, mutta meissä uinuu kyky kasvattaa sellaista mistä he eivät edes ymmärrä haaveilla:
Luoda sellaista joka jää elämään meidän jälkeenkin. Tiedät mitä tarkoitan, eikä sellaiseen luomiseen tarvita varallisuutta, paitsi henkistä - ja sitä tarvitaan paljon.

Henry

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Ja raha menee rahan luo, ja tyhmyys tyhmyyden luo. Tyhmät luovat sellaista, mikä jää heidän jälkeensäkin.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Henry, tutustuttuani tänä iltana periaatteisiin edustamillasi Euroopan- ja maailmanlaajoilla foorumeilla harkitsen vakavasti blogittelua siellä. Jutut kannattaa julkaista suomen lisäksi jollakin toisella kielellä. Samalla ehkä kannattaisi jättää pari nykyistä foorumia.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kaikkea kannattaa pohtia, kuten lehtien ja niiden propagandan tukemista verovaroista.

Varsinkin kannattaa pohtia pulueitten lehtien tukemista vorovaroista. Lehtiä, jotka ovat kindergarteneita, voisi tukea jokin lapsiasiataho.

Tässä ei ole kirjoitusvirheitä. Mutta tässä on mediakritiikkiä.

Toimituksen poiminnat