Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Eläin meissä ja eläinpolitiikka

Elisa Aaltolan toimite Eläinfilosofia räjäyttää käsityksiä ja antaa aineksia uusille. Aaltola muistuttaa eläimestä meissä ja eläinetiikan yhteiskunnallisuudesta. Tässä kirjan herättämiä pohdintoja.

Asfalteilla kasvanut lapsi luulee vasikkaa koiraksi, ja aikuinen luulee ihmistä koneeksi. Julmuus ja ahdistus nousevat vieraudesta: ihminen on lukittuna älyynsä, pääjalkainen kuten pikkulasten piirustuksissa. Erillisyys koostuu rajoista, jotka rakentuvat yksilön sisälle ja ympärille. Ihminen tunnistaa eläimen itsessään enää korkeintaan siinä, että hän kieltää kärsimyksensä eläimen tavoin. Eläimelle kärsimyksen salaaminen on välttämätöntä: "Näyttämätöntä haavan / ei susi sutta syö" (Otto Manninen). 

Ihminen etsii maailmasta vertauskohtaansa, jotakin minkä avulla ymmärtäisi maailmaa ja itseään. Onko sen oltava kone, niin kuin näkyy usein olevan? Kävisikö eläin? Ehkä sen huomatessaan näkisi itsessä ja läheisessä eläinlajin toisensa jälkeen. Kenties koko Nooan arkin asujamistoineen. Sitten löytyisi isompiakin peilejä aina merta, taivaankantta ja tähtiä myöten, jotka rakentuvat samoista alkuaineista kuin me ja joilla siksi on yhteys meihin ja sama muisti kuin meissä.

Tämä ei ole kuvitelmaa eikä utopiaa. Yhteys ympäristöön tai sen puute on politiikkaa. Viime vuosikymmeniä leimaavat vapautusliikkeet ulottuvat nyt naisten, mustien, maahanmuutajien ja homoseksuaalien jälkeen myös eläimiin. Myötätunto ja välittäminen kohdistuvat jo   niihinkin - vai kohdistuvatko? Karja ei enää laidunna vapaana...

Eläinetiikka ei ole vain teoriaa vaan sen lisäksi politiikkaa ja yhteiskunnallista toimintaa. 

Käsitys ihmisen ja eläimen mekaanisuudesta murtuu vähä vähältä. Jo on aikakin. Franciscus Assisilainen näki eläimet ihmisen veljinä, mitä ne epäilemättä ovatkin. Ehkä eläin onkin parasta meissä: eheys, viisaus, puhdas aistien ilo.

Vihreä näkökulma on tänään välttämätön.

 

 

Tässä Elisa Aaltolan kirjasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Peittääkö ihminen kärsimyksensä? Eläimenkin kärsimys näkyy. Haavansa voi toki peittää.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Eläimistä kärsijöinä ja kärsimyksensä peittäjinä on hienosti Elisa Aaltolan kirjassa. Täytyisi kenties kirjoittaa siitä oma juttunsa.

Suomessa esmes ½ miljoonaa työtönsä peittävät kärimyksensä koko hyvin. En ainakaan ole kuullut heidän puhuvan siitä, näiden ½ miljoonan ihmisen. Entä yli 65-vuotiaat: siinä ryhmässä tapahtuu itsemurha joka toinen päivä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kyllä tuo kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Noista ajatuksista ei ole kovin pitkälti panpsyykkiseen maailmankuvaan:
http://bigthink.com/think-tank/panpsychism-the-mos...

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tiede tietää, taide taitaa, sanotaan. Monesti runoilijoitten näkemys ja kokemus on avarin. Lyriikassa älyä, ymmärrystä, tajua ja tuntoa ei varata vain kasveille, eläimille ja ihmisille. Myös kivi tietää ja puhuu, jos runouteen on uskominen.

Toimituksen poiminnat