Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Minulla on unelma: talvikengät

Menisin mielelläni jonnekin, mutta ilman kenkiä se ei onnistu. Vanhoilla Ecco-kävelykengilläni liukastuu joka askeleella. Vaikka ei näissä vaatteissakaan voi lähteä. Parikymmentä vuotta vanha toppatakki on risana, ja alennustoppapitkiksiäni katsotaan pitkään. Höristän korviani, kun pilkataan tuulipukukansaa. Voi mistä saisin rahaa tuulipukuun? Toisaalta, ruumis on enemmän kuin vaatteet: en ole moniin vuosiin päässyt hammaslääkäriin enkä voinut ostaa minulle määrättyjä uusia silmälasejakaan.

  • En osta mitään velaksi, enkä ole koskaan ostanut. En ole koskaan ollut kenellekään velkaa, enkä ole nytkään.

Tämä on kuin joulukuvaelmassa: siinäkin on ihmisten lisäksi aaseja ja nautoja, sellaisia kuin pitkäaikaistyötön muiden mielestä on.

Ikätyöttömyys on taas lisääntynyt.

Koiria muistetaan jouluna, ja kissoja. Lapsia muistetaan, ja vanhuksia.

Kuka muistaa (ikä)työtöntä?

 

Haluan työtä. Haluan ihmisoikeudet, jotka minulle kuuluvat. Haluan palvella toisia työlläni. Minulla on siihen synnynnäinen oikeus.

http://kkajannesansiot2013.blogspot.fi/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

"Vanhoilla Ecco-kävelykengilläni liukastuu joka askeleella."

Minun kesä-ecco-parista rusahti talviajan hiekoitus pohjallisesta läpi, että sateella vesi nousi sukkaan.

Lisäksi 2 muuta suomalaisvalmisteista kenkäparia sai pohjiinsa niin, että vesi sukkaan nousi.

Nyt talveksi hankin vanhat rehelliset "Nokian" kumpisaappaat, että saapa nähdä, rusahtaakohan noiden pohjista taas kivet läpi.

Kesällä pidän lenkkareita (=adidas) joidenka pohjissa, kuten Nokian kumppareissa on reilu kumipohja. Kuminen pohja kun on hyvä kitka-arvoltaan kävellä liukkailla pinnoilla, niin kesällä kuin talvella.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nykyään hiekotetaan sepelillä ja se on terävää.

Antti Jokinen

Talvelle on syytä olla hyvät kengät. Ettei liukastele ja varpaat palele. Kesällä voikin sitten mennä vaikka sandaaleilla. Sitten kun on puku päällä niin silloin pitää myös olla sopivat kengät.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Toivottavasti kukaan ei ajatellut, että tässä on kyse kengistä. Tässä on kyse työstä ja oikeudenmukaisuudesta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Älä huoli kyllä se viesti meni pilalle mutta kenkien kunto voi silti puhuttaa.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Jos eläisi vielä opettaja ja joululaulujen kirjoittaja Martti Korpilahti, Jyväskylässä olisi toisin. Hän antoi isälleni vanhoja vaatteitaan, jotta tämä pääsi kouluun.

Siihen aikaan kaikille yritettiin myös järjestää työtä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

perille piti olla. , ei pilalle

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Nyt vanhojen vaatteiden jakelua hoitaa "etäännettynä" mm. Pelastusarmeija ja pikkurahalla erilaiset kirpparit.
Nykyisin tungos on niissä kirppareissa, ei muotipuodeissa. Jos farkut saa 4€:lla ja pikkutakin 6€:lla, vain vauras keskiluokka, tai sellaisena esiintyvä, maksaa farkuista 40€ ja takista 60€.
Mutta, kuten sanoit, moni haluaisi palvella työllään lähimäisiään antamalla omaa parasta osaamistaan. Luulisi, että sen toteutumiseen ei tarvittaisi ikäsyrjintää. Tekemätöntä tai huonosti tehtyä työtä kyllä piisaa.
Nyt vain näyttää siltä, että asia ei kuulu edes niillekään, joille se kuuluu. Penseys ja välinpitämättömyyskö vaivaa?

Toivotan kuitenkin rauhallista ja lämminhenkistä joulua!

Olli Kankaanpää

Joku maksoi farkuistani yli satasen, takki hieman yli. Yleisesti ottaen rahat tulevat joko tehdyistä tai tekemättömistä töistä. Myös kirpputoreilta saa laatua, ja tässä tapauksessa myös halvalla saa hyvää. Itse käyn yleensä, mutta en aina, Stockmannin kirppiksellä.

Pekka Pylkkönen
Olli Kankaanpää

Katriina, toivon sinun löytävän hyvät kengät nopeasti.

Pekka Iiskonmaki

Kunhan demarit voittaa vaalit, niin köyhätkin saavat kenkiä ja vaatteita.

Veikko Korhonen

Talvikengät eivät olleet blogin aihe, mutta ne Eccot kannattaa jättää kaupan hyllyyn. Samoin kaikki muut kengät ohuella pohjalla.

Kaupoista löytyy niitä vähän maihinnousukengän tyyppisiä todella paksupohjaisia kenkiä, joita saa myös kävelykengän mallisina sekä miehille että naisille. Ne ovat minunkin kevät-, kesä-, syys- ja talvikenkinä. Niissä on aito kumipohja telaketjukuviolla, joten niillä ei liukastele. Niillä voi huoletta astua pieniin vesilammikoihin, kun pohja on niin korkea. Niissä on päällä Coretex- tai vastaava pinta, joten ne ei sateella kastu. Eikä ne ole edss rumia. Perinteisten nauhakenkien näköisiä. Liimapohjalla, joka kuitenkin tuntuu kestävän hyvin. Jäykkä turvakengän tyyppinen rakenne, joka ei heti ala ratketa isonvarpaan kohdalta. Kestää käytössä 20-30 vuotta.

Kalliita ne ovat, mutta köyhällä ei ole vara ostaa halpaa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kuulostaa oudolta maassa, jossa uusia vaatteita ostetaan siksi, että vanhat ovat väärän värisiä tai menossa pois muodista. Vaatteiden hankintaa suurempi ongelma tuntuukin ihmisillä olevan se, miten vaateröykkiöille riittää säilytystilaa kotona.

Varmasti jos joku työttömien yhdistys tms järjestää näkyvästi mahdollisuuden viedä sinne muodista poistuneita mutta ehjiä ulkovaatteita, niitä saadaan kerättyä Jyväskylästäkin enemmän kuin riittävästi.

Heitäkin, joita lähimmäisistä huolehtiminen ei kiinnosta, kiinnostaa raha. Heidän kannattaa muistaa, että lähimmäisistä huolehtiminen on usein taloudellisesti varsin kannattavaa. Tämä johtuu siitä, että käytännössä melkein mikä tahansa ennaltaehkäisevä toimenpide on aina halvempi, kuin tapaturmien ja sairauksien hoito.

Kaupungin saattaisikin kannattaa täysin itsekkäistä syistä ja rahaa säästääkseen jakaa tarvitseville ilmaiseksi kenkien liukuesteitä tai ruuvata nastoja kengänkantoihin. Yhden lonkkamurtumapotilaan hoidon hinnalla niitä saa 2000 paria, vaikka maksaisi niistä saman hinnan kuin mitä kuluttajat maksavat yksittäiskappaleista ja vaikka sivuuttaisi kaikki muut, kuin suorat hoitokulut.

Tavallisesta liukastumisestakin seuraa yleensä aina kuluja ja Kuhmoisten kunnan mukaan kulut ovat keskimäärin 6000 euroa liukastumista kohden. Nämä ovat siis kunnalle aiheutuneita kuluja, eikä niissä ilmeisesti ole edes huomioitu mitään muita vaikutuksia?

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kuhmoinen-jakaa...

Savon Sanomat on arvioinut koko maan liukastelukulut 2.4 miljardiksi (445 euroa / suomalainen):

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013122317865503_u...

Se, että jollakin menee huonosti tai että jollekin käy huonosti, ei yksinkertaisesti ole kenenkään etu.

Toimituksen poiminnat