Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Täällä tarvitaan empatiaa

Filosofi Elisa Aaltola käyttää empatia-sanaa, josta jää korvaan hyvä kaiku ja suuhun hyvä maku. Solidaarisuus, tasa-arvo ja jopa ihmisoikeus alkavat sanoina olla kuluneina, vaikka eivät käsitteinä olisikaan sitä.

Aaltola on asiantuntemuksensa ja valoisuutensa vuoksi suosittu luennoija - toisen polven filosofi sitä paitsi. Hän toivoo, että päätöksenteon pohjaksi otetaan ihmisten, eläinten ja ympäristön arvo. Jyväskylän Kevät -kulttuuriviikkojen Empatia-luennossaan hän kysyy, voiko moraali perustua puhtaasti rationaaliseen harkintaan, ja mikä osuus tunteilla on arvoittamisessa.

Mielenkiintoista on Elisa Aaltolan herättämä kysymys empatian ja moraalin suhteesta. Kysymys kiehtoo yleisestikin, ja kun Aaltola löytää sille taustaa viimeaikaisesta filosofisesta, sosiaalipsykologisesta ja muusta tutkimuksesta, se muuttuu vielä painavammaksi.

Olen esitellyt blogissani pari kertaa Elisa Aaltolan uusinta kirjaa. Se on miellyttävä lukea ja tarjoaa uusia näkökulmia eläinetiikkaan. Hän ei julista eikä opeta lukijoitaan, vaikka onkin ammatiltaan tutkija ja yliopistonopettaja. Tämän päivän Helsingin Sanomissa oleva Elisa Aaltolan ja Birgitta Wahlbergin vieraskynäkirjoitus pysäyttää. 

  • Miten sikamaisesti meillä on vara kohdella edes sikaa? Ja miksi sanomme törkeää käytöstä sikamaiseksi?
  • Tutun laulun sanoja voisi vähän muuttaa: Täällä tarvitaan empatiaa...

PS Empatia on hyvä lähtökohta yhteistoiminnassa, vastuun kannossa ja ihmisen elämässä yleensäkin. Ymmärrysta ei ole ilman asettumista toisen asemaan.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Eivätkö

Etiikka
Vastuu
Ymmärrys

ole Uudessa Suomessa puheenaiheita? Jostakin syystä ohjelma ei hyväksynyt niitä asiasanoiksi.

Toimituksen poiminnat