Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Vainikalle politiikasta uskontona ja SDP:stä

Politiikka on sinulle sentimentaalinen uskon asia: 

  • "Tuntuu väärältä", "epätoivon siemen kasvaa mielessäni"
  • "Haluan uskoa, että
  • "Odotan, että jokainen meistä, kertoo tätä sanomaa turuilla ja toreilla koko ensi vuoden."

Kirjoituksesi kertoo sinusta politiikan tai sanoisiko uskonnoksi muuttuneen politiikan uhrina. Onko sinulta riistetty tahto, omatunto ja oma ajattelu? Oletko suljetusta uskonnollisesta lahkosta tutun aivopesun ja tahdonriiston kohde? Järki ja elämänkokemus kertovat sinulle, että puolueen politiikka on väärää, ja silti yrität uskoa sen oikeaksi. Pyrit jopa saamaan muita mukaan torisaarnaajiksi, käännyttäjiksi. Ketä he muuten olisivat, nämä "jokainen meistä"? 

Demarit pyristelevät kuin mato ongessa, kun he yrittävät selitellä itselleen ja muille parhain päin puolueen politiikkaa, joka on puolueen perusarvojen, -ohjelman ja jopa ihmisoikeuksien vastaista.

Kuka teitä pakottaa tähän, suggestioko? Miksi luovutte käyttämästä järkeä, omaatuntoa, sosiaalista  omaatuntoa ja kykyä vapauteen, veljeyteen ja yhdenvertaisuuteen?

"Tovereille toivon tsemppiä, voimia ja vastuunkantokykyä." Kiitos vaan, kyllä minulla on niitä kaikkia, mutta en voi antaa niitä sinulle vaikka haluaisin. Oikealla asialla olevan ja toisia kaikessa auttavan ja palvelevan ei tarvi ruikuttaa voimia eikä vastuunkantokykyä. Aivopestyn ja tieten tahtoen vääryydessä mukana olevan täytyy.

Muiden demari"vaikuttajien" tavoin toistelet vastuu-sanaa. Onko sinusta vastuunkantoa

  • köyhimmiltä eli työttömiltä leikkaaminen,
  • kanditasoisen ministerin määrääminen koulu- ja yliopistomaailman asiantuntemattomaksi hämmentäjäksi,
  • sosialismin, sosiaalisuuden ja demokratian häätö SDP:stä,
  • epäoikeudenmukaisten päätösten tehtailu,
  • puolueen oikeistolaistaminen?

"Meidän tulee kantaa vastuuta, vaikka se turhauttaa." Ei vastuu turhauta. Ihan muut asiat turhauttavat. 

"Olen kunnianhimoinen tavoitteiden suhteen" En huomaa kirjoituksestasi kunnianhimoisuutta enkä tavoitteellisuutta.

"Toimitaan työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta." Juu niin moni demari toimiikin yötä päivää, entäpä te demaripäättäjät eli

  • työttömyyden lujittajat ja
  • työttömiltä leikkaajat? Entä
  • ikärasistisen politiikan harjoittajat ja
  • kandien pestaajat tohtorien tilalle? Entä ne, jotka
  • sysäävät asiantuntijat sivuun ja
  • tekevät puolueesta vallanhimoisten, toisilleen kateellisten keskinkertaisuuksien temmellyskentän?

"Talouden kannalta Jutta on hoitanut hommia mallikkaasti." Talous se on

  • hänen halveksimillaan, syyttelemillään työttömilläkin. Niillä,
  • joita hän viime wappuna mustasi riippumatoissa vetelehtijöiksi ja
  • joiden suhteen hän on nyt siirtynyty sanoista tekoihin.
  • Monella työttömällä tulot ovat pysyneet vuosikymmenen sentilleen samoina, heidän demareilta saamansa haukkumapalkka moninkertaistunut ja menot kasvaneet nekin moninkertaisiksi.

"kannatus saataisiin nousuun" Se näkyy demarijohdon ja pikkupoliitikkojen mielestä olevan politiikan päämäärä. Eikö päämäärä olekaan yhteisten asioitten - puoluetta äänestäneitten ja muiden suomalaisten - yhteisten asioitten hoito paremmalle tolalle kuin ne olivat esim. vuosikymmen sitten?

"Kerrotaan ihmisille, kuinka sosialidemokraatit kantavat vastuuta." Juuri niin minä teen. Sinäkin teet sen omalla tavallasi. Kirjoituksesi antaa irvokkaan mutta oikean kuvan puolueessa vallitsevasta demariarvojen, oikeudenmukaisuuden ja terveen politiikan puutteesta. Ynnä henkilökohtaisesta ristiriidastasi, joka näkyy kasvaneen ratkaisemattomaksi. 

  • Olen lukenut lahkolaisten kirjoituksia. Niistä ainoakaan ei ole ollut yhtä epätoivoinen, lahkohenkinen ja ahdistunut kuin blogijuttusi on. Onko SDP:n tila noin surkea, vai sinun tilasi?

Mitä jos sanoisit: Seis, lume-maailma, tahdon ulos!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tässä epätoivoinen ja liturginen kirjoitus, jota en päässyt kommentoimaan:
http://mirkavainikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1644...

Se panee kysymään, miksi ihminen haluaa olla mukana sellaisessa, minkä hänen järkensä ja omatuntonsa tietävät vääräksi. Kirjoitus osoittaa myös, että Mirka ei ole ajattelussaan eikä tunteissaan omaksunut eikä sisäistänyt tuoretta demaripolitiikkaa, vaan se on jäänyt hänelle irrallisiksi väitteiksi ja opinkappaleiksi, jotka hän tietää vääriksi mutta joihin hän epätoivoisesti yrittää luottaa.

Kun politiikka muuttuu uskonnoksi, oikein uskominen on siinä tärkeintä. Teot, päätökset ja niiden vaikutus elävässä elämässä ovat silloin toissijaisia. Tästä puhui dosentti Juhani Sarsila järjestämässäni Jyväskylän Talvessa: oikea usko on ensisijaista, teot eivät paina mitään - jos uskoo oikein, saa tehdä mitä tahansa ja rypeä kuin sika pellossa. Yhteinen, ylhäältä saneltu oikea usko pyhittää hirmupolitiikankin.

Kommentit ja keskustelu ovat tervetulleita. Sosialidemokratia elää keskustelusta ja oikeudenmukaisesta politiikasta, ja se taantuu mykkyydestä ja vääristä ratkaisuista. Sosialidemokraatti ei ole ohjelmoitu robotti, tai hänen ei ainakaan pitäisi olla sitä.

Käyttäjän RitvaKorhonen kuva
Ritva Korhonen

Mä huomioin tuossa ajatuksen, jonka mukaan SDPlle annettaisi Vasemmiston tehtävät. Lisää kaaosta sekasortoon. Uudet vaalit ja kaikki nykyiset pois.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Vastaus kommenttiin 4:

Vasemmisto on vasemmistopuolue. Rinteen johdolla SDPkin ehkä voidaan kehittää sellaiseksi.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

No huh huh, hetken jo luulin, että Kajannes tarkoittaa minua.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Otsikossa mainittiin etunimikin, mutta ohjelma herjasi otsikkoa pituudesta, ja etunimi piti jätettämän pois.

Kaikki tuntemani Vainikkalat ovat mukavia fiksuja ihmisiä. Niin ovat varmaan Vainikatkin, mutta heitä, Teitä en tunne.

Käyttäjän RitvaKorhonen kuva
Ritva Korhonen

Minulle Puolue ja Uskonto on samalla tasolla. Peruskirjaa on noudatettava. Kuinka kukaan voi luottaa puolueeseen tai uskontoon jos johtajat eivät ylläpidä perusaatetta?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Mielenkiintoinen näkökohta. Jokainen laitos (puolue, kirkko jne.) muistuttaa toistaan rakenteiltaan ja periaatteiltaan.

Eikö elämä ole elämistä eli toimintaa, ja politiikan alue siten koko elämän alue? Mitä ja ketä palvelee sen kaventaminen oikeaoppiseksi sanelu- ja valtapolitiikaksi?

Käyttäjän RitvaKorhonen kuva
Ritva Korhonen

Noiden pitäisi edustaa kansaa. Silti edustavat itseään puolueen nimissä ja rivijäsenet selittelee mokia.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #5

Vastaus kommenttiin 5:

Valta kuuluu kansalle, ei valtaeliitille.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Vastaus kommenttiin 2:

Ei politiikkaan isolla P:llä eikä uskontoon pidä luottaa. Tähän viikkoon sopii Irwinin laulu, jossa hän haistattaa p:n koko valtiovallalle, joka osaa vain verottaa ja joka pitäisi kokonaan erottaa.

Oikea politiikka on sitä, kun ihmiset toimivat yhdessä rakentavasti. Ei repivästi, kuten riihen puijat, jotka repivät hyvinvointivaltion hajalle ja päälle päätteeksi kehuvat itseään ja toisiaan. Ja valehtelevat valehtelemasta päästyäänkin.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tärkein vielä. Blogin alussa: "Asia on monimutkainen."

Asia on selvä kuin pläkki ja ihan yksinkertainen. Ihminen ja puolue on joko rehellinen ja rehti tai ei ole.

---
Forssan julistuksesta kommentein - tämäkin asia on yksinkertainen:

"Köyhälistön joukko kasvaa ja samassa kasvaa myöskin riistäminen yleensä" Entä kun SDP riistää köyhimmiltä?

"Ainoastaan luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömänä kehityksen kannattajana." Tiedän neljä SDPn jäsentä, joihin tämä pätee.

"Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä sekä työntekijäin käyttämistä porvarillisten puolueiden hyväksi, joiden kanssa puolue voi yhtyä yhteistoimintaan ainoastaan silloin, kun se voi tapahtua puolueohjelmaa sivuuttamatta." Sama kommentti kuin edellä.

"Sosiaalidemokraattinen puolue [--] tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolen ja varallisuuden etuoikeudet" Entäpä jos puolue eriarvoistaa, sortaa ja harjoittaa ikärasismia?

"Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus." Entä kun puolueen virallinen korkean tason edustaja Mirka Vainikka estää lausuntovapauden?

"Uskonto on julistettava yksityisasiaksi." Entä kun puolueen pj tekee hirmutekojaan risti kaulassa ja muuttaa politiikankin uskonnoksi?

"Yleisemmän työttömyysajan sattuessa on kunnan hankittava asujamilleen riittävästi työtä ja riittävä alin palkka. Kuntien on perustettava yleisiä työttömyysrahastoja." Mitä SDPn poliitikot tekevät täystyöllisyyden toteutumiseksi?

"vähävaraisia varten todellinen köyhän asianajaja, jonka valitseminen jätettäköön vähävaraisten huostaan." Miten tämä toteutuu, kun vain rikkailla on varaa hankkia oikeutta?

"1. Valtion ja kuntain nyt jo omistamia tiloja ja maa-aloja ei saa myydä eikä lahjoittaa.
2. Valtion ja kuntain omistamat asumattomat maa-alat ovat saatettavat viljeltäviksi, mutta ei omistusoikeudella.
3. Pakollisesti myytäviksi joutuneet maatilat, kosket ja kaivannot ovat arvioitavat ja otettavat arvatusta hinnasta valtion omiksi." Miten tämä toteutuu?

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Jotenkin tuntuu täältä ruohikon tasolta katsottuna siltä, että Jutta Urpilainen hengeheimolaisineen pelinpolitiikallaan mädättää SDP:ssä sosialidemokratian ja samalla työväenliikkeen.
Jos käy demareille huonosti seuraavissa vaaleissa, niin toveri Rinteellä riittää kyllä Jutan jättämillä raunioilla remonttityötä.
Jutta kyllä pärjää varmasti vallan mainiosti tulevassa pestissään, joka ei ole SDP:n puheenjohtajuus. Siitä ei liene epäilystäkään.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Jutan itsekehuisesta puheesta ja utopiassa elävän ihmisen alituisesta lupailusta kannattaa muistaa viime wappu. Hän lupasi pystyvänsä parempaan.

Jutan kaudella puolueen kannattajista on kaikonnut kolmannes. Tarkoittiko hän, että seuraavalla kaudella katoaisi loput eli kaksi kolmannesta?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Suomen SDP on maailmanlaajuisesti SDP-liikkeen heikko lenkki. Mistä lähtien, ja jatkaako se sellaisena?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Teuvo Valkosen käyttämästä työväenliike-sanasta. Mitä se tarkoittaa? Kuka saa aatelisarvon eli ketä saa sanoa työläiseksi, duunariksi, työmieheksi jne.?

Korkeimmin koulutettua halveksitaan [lue kadehditaan] puolueessa, joka on päättänyt nostaa Suomen maailman korkeimmin koulutettujen maaksi. Jopa yliopistopolitiikan ministeriksi pestataan kandi. Työttömiä halveksitaan ja leimataan SDPssä: palkattomaan orjatyöhön puolueen hyväksi heidät kelpuutetaan. Eläkeläisiä väheksytään, päätösten ja politiikan mukaan arvioiden. Jäsenet ovat ikääntyviä ja ikääntyneitä. Miksi ikärasismi on SDPssä niin selvää? Rivijäsenet kannattavat täystyöllisyyttä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Entä politrukit?

Miksi SDP on kaventanut itsensä julistautumalla palkansaajapuolueeksi? Pääosa sen jäsenistä, kannattajista ja vaali- yms. työn tekijöistä muuten on muita kuin palkansaajia.

Kaikista puolueista SDP on kuluneina noin 15 vuonna kehnoimmin edistänyt omien kannattajiensa ja jäsentensä etua.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kuka on SDP:n leivissä/kannattaja täällä kun kommentointi on kiellettyä karuselliin nostetussa blogissa?Miksi se on sinne nostettu?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Onko sillä niin väliä? Ainakin täällä on demokratian kannattajia, ei tätä foorumia muuten olisi olemassakaan.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Ovatten kait tekemässä SDP:stä jonkunlaisen puoliporvarillisen salaseuran muiden porvarillisten salaseuralaisten jatkoksi. V.r.t. Puoluevaltuuston salamyhkäinen kokous ja sen edustajan kommentteja vastaanottamaton Vainikan blogi. Mielenkiintoista.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Yhteiskunta ja sen tahot ovat hissukseen oikeistolaistumassa.

Urpilaisen johdolla SDP on oikeistolaistunut, Antti Rinteen johdolla se toivottavasti voipi palata vasemmistopuolueeksi.

Vanha demari kertoi järjestämässäni Jyväskylän Talvessa, että jokin aika sitten SDP oli kokonaisena työttömien puolella. Se näki työttömyyden yhteiskunnan ongelmana, vääryytenä ja syynä. Nyt taas...

Linja eli toimintatavat, periaatteet ja päätöstenteko/päätökset ovat muuttuneet kiireestä kantapäähän.

Fasismin tunnukset ovat yleistyneet sdp:ssä:
-kovuus,
-itsekkyys,
-armottomuus,
-syrjintä,
-ikärasismi,
-suosikkijärjestelmä,
-joidenkin sukujen suosinta,
-heikon halveksiminen,
-vahvuuden, urheilun, terveyden palvonta,
-sisäpiirisyys,
-demokratian kapeus,
-totalitaristinen alue-, koulutus- ja sivistyspolitiikka,
-sanojen ja tekojen ristiriita,
-toisinajattelun kielto ja jopa mahdottomuus [eli täydellinen ajattelun puute, koska "ajatella voi vain toisin", kuten Harry Forsblom muistuttaa],
-työn palvonta ja ala-arvoinen työllisyyspolitiikka,
-toisten orjuuttaminen,
-pinnallisuus,
-politiikan viihteellistäminen ja henkilöiminen,
-johtajakultti,
-poliittiset päättäjät palvottuina julkkiksina,
-poliittisten päättäjien puolustaminen, heidän uhriensa heitteleillejättö,
-omantunnon kovettaminen, vainopolitiikka [mm. työttömiin kohdistuvana],
-vitsakimput,
-keskinkertaisuuksien suosinta,
-tieteiden alasajo,
-kotimaisen kultuurin alasajo,
klassisen musiikin alentaminen taustalle,
-tiedotuksen ja lehtien alennustila,
-häikäilemätön propaganda,
-johtaja naamiona, jonka sisällä/takana puhuvat moraalittomat neuvonantajat,
-oman aatteen, omien periaatteiden ja perustan hylkääminen,
-suggestio ja joukkosuggestio,
-moraalikato,
-getot, eristäminen,
-sorrettujen ja huonon politiikan uhrien leimaaminen syyllisiksi

Neukuissa mummot luuttusivat julkisten vessojen lattioita. SDP:ssä maan korkeimmin koulutettu pitkäaikaistyötön tekee palkatonta orjatyötä puolueen hyväksi vailla viiteen vuoteen penninkään korvausta, ainoatakaan vapaapäivää saati lomaa. Mutta eivät tulotkaan riittäisi lomailuun [mikä on yksi köyhyyden kriteereistä]. Yleisötilaisuuksissa on väkeä enemmän kuin puolueosastojen pj:ien mukaan on ollut vuosiin ja vuosikymmeniin. - Hän yrittää parhaansa mukaan hommata rahoitusta järjestämiensä tapahtumien esiintyjille, joilla on melkein kaikilla kunnon palkka tai eläke. Se on ylivoimaista, eihän siihen heru Kansan Sivistysrahaston rikkaista rahastoista penniäkään. Mutta kun hän ideoi tutuille ylioppilaalle ja kandille hankkeen, kehittelee sen alusta loppuun asti ja hommaa suositukset, sille ropsahtaa mukava summa KSR:lta. Hänen nimeään ei näkynyt siinä hakemuksessa ollenkaan... Sekö asian ratkaisi?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Vain ajattelultaan, politiikaltaan ja moraaliltaan sairas voi sanoa työttömiltä leikkaamista isänmaan eduksi. Vain ajattelultaan, tunne-elämältään, arvoiltaan ja moraaliltaan sairaat puolustavat sellaisen politiikan ajajaa.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Jos Antti Rinne valitaan SDP:n puheenjohtajaksi, ja sen jälkeen saa kutsun Bilderbergin vuosikokoukseen, ei pitäisi lähteä sinne. Urpilainen lähti, ja se näkyy.

Terveisin.

Ingmar Forne

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset