Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Kyllä palkansaajien ja päättäjien pakkotyölle

Suomi kohisee eilisestä Suomen sosiaalifoorumista ja sen työttömiä mustanneesta keskustelusta.

  • Onko Jutta taas näyttänyt, että hän ja SDP pystyvät parempaan? Niinhän hän viime wappuna lupasi näyttävänsä. Vai onko näyttäjänä TSL tai koko SDP?

Osallistava sosiaaliturva -session osanottajat (moniko heistä muuten oli asiantuntija eli työtön?) jauhoivat samaa työttömyys-puhetta, jota Suomi suoltaa vuodesta toiseen. Se on tutkitusti työttömiä leimaavaa, mustaavaa ja alentavaa. Työttömät esitetään passiivisina.

  • Jokunen osallistujista – joita olivat Outi-Alanko Kahiluoto, Kimmo Tiilikainen, Pasi Holm, Lea Karjalainen - ikävä kyllä tunnetaan muualtakin työttömyys-kannoistaan ja -toimistaan. Olen muuten lähes vuosikymmenen ajan päivittäin ja yötä päivää puolustanut työttömiä julkisuudessa. Olisin mielelläni osallistunut keskusteluun.  Unohtiko TSL minut? Olenhan nyt parina kolmena vuonna järjestänyt palkattomana orjatyönä Jyväskylän Talven, jossa toisena järjestäjänä – mikähän olisi osuvampi ilmaus? – on TSL palkattuine kandi-toimijoineen.

Kannanottoni pakkotyö-keskusteluun: Päättäjät ja palkansaajat pakkotyöhön! =

  • Päättäjät on pakotettava järjestämään jokaiselle suomalaiselle palkkatyötä. Jonkun ihmisen työttömyyteen syylliset päättäjät, päällysmiehet ja verovarojen syöjät on jokainen saatettava henkilökohtaiseen vastuuseen eli tulonmenetykseen. Heillehän on tärkeää vain raha. Rahantyö, ei rauhantyö on aate näillä työväenliikkeen kantavilla voimilla.
  • Palkkatyöstä pois kaikki ammattitaidottomat, laiskat kandit, jotka eivät pidä lupauksiaan, teettävät muilla orjatyötä ja nauttivat sen hedelmät ja kusettavat työttömiä palkkansa edestä!

Palaan asiaan, jos Työväen ns. sivistysliitto ei pidä minulle Jyväskylän Talven asioissa kuukausia sitten antamiaan lupauksia, joista minä ja edustamani taho on joutunut muistuttamaan sitä useita kertoja. Minä olen pitänyt omat lupaukseni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Työttömyys pitää yllä monen virkamiehen työllisyyttä - eli ne joiden pitäisi saada aikaan täystyöllisyys menettävät hienot virkansa jos näin tekevät. Ja näitä on tuhansia.
"Reboot"- tai mikä tahansa valtavirtaa vasten kulkeva ajatuksenjuoksu on heille myrkkyä.

Tietenkin koko problematiikka on paljon syvempi, mutta lähtökohtaisesti tätä ongelmaa ei pystytä ratkomaan mitenkään muuten kuin lähtökohdasta "jokaiselle palkkatyötä, jotta voidaan purkaa kaikki paikkailuhimmelit ja hallinto- & hierarkiapyramiidit , joita työttömyys ja tekemiskiellot aiheuttavat".

Henry

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Miksi ei? Palkkaa ja työtä riittää jaettavaksi tasan kaikille, vai mitä?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kyllä. Ehdottomasti.
Ei tarvita paljoa enempää kuin A4-paperia ja kynä kun käydään eri kuntien "mitä tarttis tehdä"-jutut läpi.
Tämä ranskalaisin viivoin; hivenen yksinkertaistettuna.

Henry

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tässä kommenttini Lassi Jääskeläisen blogiin http://lassijskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166... . Kommentti odottaa hyväksyntää:

"Kirjoitat: 'SDP:n sisällä käydään nyt linjakeskustelua.'

Käydäänkö?

En ole huomannut. Samaan aikaan kuin Jutta Urpilainen vaatii sitä, Demokraatista ovat kaikonneet jäsenblogit, ainoa keskustelufoorumi. Kuuluuko näin rankka sensuuri linjakeskusteluun puolueessa, jonka pj vaatii kunnioittamaan kaikkien mielipidettä?

USssa saimme lukea hiljattain erikoisen kirjoituksen. Se oli puolueen johtoelimen kokouksesta tulleelta naiselta, ja ahdistus ja hätä esiintyivät siinä rivillä ja rivien välissä. Teksti kertoi karusti siitä, että hän joutui vastoin järjen ja omantunnon ääntä noudattamaan diktatuurin sanelemaa kantaa.

Voidaan sanoa, että natsi-Saksan kansallisssosialistisessa puolueessa, Stalinin neukuissa, Pohjois-Koreassa ja Kiinassa käydään linjakeskustelua. Mutta millaista?"

+++

Tässä Mirka Vainikan järkyttävä paljastuskirjoitus, jossa sitä tiedostamatta puhuu sairaan, uskonnollista fundamentalismia muistuttavan toimintatavan ja epädemokraattisen, julman organisaation uhri: http://mirkavainikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1644...

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Sosialidemokratia elää sosiaalisuudesta, demokratiasta ja keskustelusta. Se kuolee niiden puutteessa.

Tässä kommenttini Mirka Vainikan blogiin. Hän ei julkaise kommentteja. Hän ei keskustele. Hän sensuroi vaan purkaa ahdistustaan ja hätäänsä. Minun ei ole koskaan ollut vaikea ymmärtää toista ihmistä, ei häntäkään. Ymmärtääkö hän itseään ja tahoa, jota hänet on pantu edustamaan?

http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

On todella aika järkyttävää lukea tuollaista "Mirka"-tekstiä.
Kuinka ihminen voi olla noin ulkona todellisesta maailmasta ja samalla toimia sosiaalialalla sekä politikassa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset