Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Akava, akateemisen työttömyyden lisääjä

Akava on kandijohtoisten Liittojen pirstoutunut Neuvosto. Ne eivät aja korkeimmin koulutettujen työttömien ja pätkätyöläisten - ja samalla koko yhteiskunnan – etua. Vahvimmat niistä ovat rikkaimpien, vakivirkaisten jäsenten puolella.

 

Akava on arvoiltaan ja asenteiltaan kokoomuslainen. Raha, kilpailu ja eriarvoisuus ovat sen tärkeimmät arvot.  

 

Akavan aikaansaannoksia:

 

  • kandiyhteiskunta, jossa
  • kaikkein korkeimmin koulutetut pätkätyöläiset ovat usein joko kandien tai vakivirkaisten professorien alaisuudessa, kiusattavina ja orjina
  • kaikkein korkeimmin koulutetut järjestävät vakivirkaisille, rikkaille professoreille julkaisu- ja esiintymismahdollisuuksia
  • professorit toteuttavat ikärasismia

 

Akavan ja hallituksen aikaansaannoksia:

 

  • Suomi on määrätty maailman korkeimmin koulutettujen maaksi
  • yhä suurempi osa kaikkein korkeimmin koulutetuista suomalaisista viruu työttömyyskortistossa
  • varmuus, että työttömät eivät saa tehdä työtä – eivät edes vapaaehtoisina
  • kandit eduskunnassa, hallituksessa ja Akavassa määräävät ja rajoittavat kaikkein korkeimmin koulutettujen elämää
  • akateeminen työtön saa kuussa sentilleen saman nyt kuin 10 vuotta sitten, eikä ainoakaan akavalainen eikä kansanedustaja eikä ministeri ole edes yrittänyt saada siihen indeksikorotusta tms. korotusta
  • ikärasismi
  • työpaikkakiusaamisen salliminen
  • kandien pääsy yhä edelleen tärkeimpiin virkoihin, pienten ja suurten laitosten johtoon, päättäjiksi, ja kaikkein korkeimpien sivuuttaminen niistä ja muista työpaikoista
  • palkka- ja muun eriarvoisuuden kasvattaminen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Akava suosittelee ikätyöttömille määräaikaista työtä. Ei haittaa, jos palkka on kehno. http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/23581-akav...

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Joku on ollut lomitta ja pikku palkalla pätkätöissä 30 v - innokkaana ja opiskelijoiden ylistämänä kutsumustyöntekijänä. Koko sen ajan hänelle on luvattu, että lopuksi järjestyy vaki-virka, onhan häntä sanottu yhä uudelleen ison talon parhaimpiin työntekijöihin kuuluvaksi. Sitten koittaakin työttömyys. Ja nyt AKAVA kannustaa uuteen pätkärumbaan entistäkin kehnommalla palkalla - ja ilmeisesti taas kerran hyväpalkkaisten professorien nöyräksi palvelijaksi, heidän julkaisujensa kartuttajaksi jne.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Työttömyys-konsultit ja -konsulentit tekevät AKAVASSA ja yliopistoissa tulosta = työttömyyttä, köyhyyttä ja eriarvoisuutta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hyviä muistutuksia.
Toisaalta. Kyllä korkekoulu itse on omien ongelmensa pääluoja. Se on tanner, jossa tavoitellaan vakinaistamista, jottei tarvitsisi enää ponnistella itse päätehtävät mielessä: huipputason opetus, tutkimus ja vaikuttavuus.

Muut - monet heistä heistä kokeneita ja huomattavan laadukasta kv. tason työtä tekeviä - yrittävät selvitä siinä mielivallassa, jota lepoasentoon päässeet Hannu Hanhet tai jopa keskinkertaisuudet pyörittävät kavereidensa kanssa, pelon ja kauhun tasapainon hallitessa monia laitoksia. Juudaksen suudelmia jaetaan...

Aito intohimo laatuun - search for excellence - on päässyt hiipumaan. Ihme, että Suomella olisi varaa moiseen. :D

Risto Koivula

Akava ajaa, että tieteelliset tulokset "sovittaisiin työmarkkinpöydässä". TUPOsta TIPOon! Pierupeilisolut vaan prutkuttaa...

Toimituksen poiminnat