Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Miksi oppineimmat ovat orjina?

Oppineimmat ovat toisten orjia. Tämä ihmisoikeuksien riisto ja ikärasismi on suomalainen huippuinnovaatio.

23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot. 4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

Kuntouttavan työtoiminnan tarve kasvaa: työpaikoilla on laittomuutta, alkoholismia, huumeilijoita ja kiusaamisen kaikkia muotoja. Poliitikot eivät ole luvatusti poistaneet työttömyyttä. Työlliset ja poliitikot tarvitsevat siis kuntoutusta - koko yhteiskunnan parhaaksi.

Nyt nämä veijarit kohdistavat kuntouttavan työtoiminnan työttömiin.

Mitäpä muutaman päivittäisen työtunnin teko kolmena, neljänä kuuna merkitsee

  • palkkana,
  • ansiosidonnaiselle,
  • eläkkeelle,
  • ihmisoikeuksille?

 

Missä ja milloin oppineimmat ja kokeneimmat ovat muuten tätä ennen olleet toisten orjina? Ainakin

  • antiikin Roomaan tuotiin Ateenasta oppineita orjiksi
  • natsi-Saksan keskistysleireissä työskentelivät orjina maan parhaat, korkeimmin koulutetut ja viisaimmat.

 

Oppineimpien orjatyö on oire pitkälle edenneestä ihmisoikeuksien riistosta, eriarvoisuudesta ja kandiyhteiskunnan sairaudesta.

Miten sinä ryhminesi konkreettisesti hyödyt korkeimmin koulutetuista orjista?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tänään on Erkki Tuomiojalla ja muilla demareilla taas kerran ollut vaikeuksia saada tekstejä julkaistuksi sivuillaan. Sain kuin sainkin juttuni julkaistuksi epäonnistuneitten yritysten jälkeen.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Anteeksi tekstin mahdolliset virheet. Olen korjannut ne aiempiin versioihin, jotka hävisivät yhtäkkiä eetteriin. Tämän julkaisin nopeasti, korjailematta.

Viimeistellyissä versioissa oli mukana uutinen kuntouttavasta työtoiminnasta [lue: Arbeit macht frei]:

http://yle.fi/uutiset/kuntouttavan_tyotoiminnan_me...

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Ihan tekninen huomio. En näe mitään virhettä. Kaikki näyttää olevan niin kuin pitääkin.

Terveisin.

Ingmar Forne

Pekka Pylkkönen

Aivan järkyttävää valitusta. Yhteiskunta tekee jo parhaansa kaikkien työllistämiseksi. Sitä varten meillä on elinkeinonvapaus.

Kysy itseltäsi: onko minulla sellaista tietoa ja sellaisia taitoja jotka ovat toisille niin hyödyllisiä että he ovat valmiita siitä minulle maksamaan?

Jos ei ole, on turha puhua itsestään korkeasti koulutettuna. Kyse voi olla myös turhasti koulutetusta.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

PPlle. Laitetaan viesteihinne kommentti, niin ette pääse muuttamaan niitä. Vaikka helposti asiantuntija ja ammattilainen löytää alkuperäisetkin kommentit.
:

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Niin, nyt aiemmin eliittiin kuulunut oppineistokin joutuu jo kokemaan yhteiskunnallisen riiston. Aiemmin se oli vain rahvaan osana ja onnena.

Onko niin, että osasta oppineistoa ei ole enää hyötyä etypyyteistään huolta kantavalle valtaa pitävälle talouseliitille niin ei sitä kannata enää eliitin elättääkään sen kummemmin kuin muutakaan suhteellista liikaväestöä?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Eräs sukunimikaimasi on vastakohtasi. Muuten, mutta ei siinä että on fiktiivinen. Eikä siinä, että hän on 30-40-lukulainen tutkimuskohde.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ketähän sukunimikaimaani Kajannes mahtaa tarkoittaa?

Itse olen tunnistanut sukunimikaimoistani tutkimisen arvoiseksi vain Jannen joka vaikutti lähinnä 1910-luvulta 1930-luvun lopulle eli kuolemaansa saakka. Hänet teloitettiin Stalinin puhdistuksissa mutta toki rehabilitoitiin 1950-luvulla.

Toisaalta miten sukunimikaimani ja heidän eri- tai samankaltaisuudet kanssani liittyvät minun kommentteihini näillä palstoilla?

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Katriinan otsikko ja kirjoitus on täysin aiheellinen.

Suomen työelämässä, varsinkin niinsanotussa "julkis"hallinnossa, varsinkin valtiolla vallitsee erittäin voimakas kahtiajako. Toisaalta on pienehkö joukko joka imetään mukaan eliitin valta- ja etupiireihin. Tämä joukko palkitaan rahalla, matkoilla, hauskalla seuranpidolla. Tätä voi kutsua peitellyksi korruptioksi. Toistan: korruptioksi.

Toisella puolella on isompi joukko, joita irtisanotaan, työnnetään töiden suhteen sivummalle, syrjäytetään, reaalipalkkaa alennetaan ja muuta tällaista.

Suomen hallituksen ja työministeri Lauri Ihalaisen puheet Euroopan parhaasta työelämästä vuonna 2020 ovat saatanallista ironiaa ja valhetta.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Pitäisikö täsmentää että en korosta "oppineisuutta" tai "oppineita" jonain erityisenä arvona ja muista erottuvana joukkona. Enemmänkin tarkoitan yleistä maailmallista tai ihmiskunnallista tietämystä, viisastumista tai siihen pyrkimistä, sen rakastamista = amatööri. Millaista tietämystä tai viisastumista suositaan ja toisaalta millaista estetään. Tässä suhteessa nykymaailma ei ole yhtään viisaampi kuin antiikki, tai keskiaika, tai 1930-luku. Sokrates, Bruno, Erasmus, Solsenitsyn, suoritusarviointi ja suorituspalkkaus, polttorovio, yhtä ja samaa kaikki.

Jonas Hellgren

Blogisti antaa itsestään kuvan itsekkäänä ja elitistisenä turhakkeena.

Vain sillä on väliä jos "oppineet" kokevat olonsa orjuutetuksi. Sillä että tavallinen köyhä kansa on aina ollut ja on edelleen eliitin orjuuttama ei ole mitään väliä.

Häpeäisit edes.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

En pitäisi Kajannesta itsekkäänä ja elitistisenä turhakkeena. Meillä on vain yleensä tapana pyrkiä sivuuttamaan ikävät asiat kunnes ne kohdistuvat meihin itsemme. Niinkauan kuin ne osuvat muiden kohdalle, emme välttämättä niihin reagoi. Tässä suhteessa Kajanneksen hänelle uusi kokemus voi toimia näkemyksiä avartavana: oppineisto ei olekaan työläisiä kummemmassa asemassa silloin kun elanto on kiinni toisen maksamasta palkasta eli ollaan palkkaorjuudessa.

Niinkauan kun olemme hyödyllisiä, joko luontevasti tai huoraten, meillä on vähemmän rajoitettu vapaus. Mitä vähemmän olemme hyödyllisiä, sitä enemmän meidän vapauttamme vrajoitetaan. Kun olemme täysin hyödyttämiä valtaa pitäville tai suorastaan haitallisia, meitä katsotaan voitavan kohdella miten tahansa. Aiemmin on on käytetty myös raaempia keinoja tuollaisen liikaväestön hallitsemiseen enkä pidä mahdottomana, etteikö joku olisi valmis niihin palaamaan.

Huom: Alkup. 3/11 -14 klo 10.34. Korjasin pari kirjoitusvirhettä ti-aamuna.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Myös mainitsemasi, vielä raaempi kommentti on tallessa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #11

Korjasin kommenttia esittämäni kannan mukaiseksi koska siinä ollut kirjoitusvirhe sitä hieman vääristi. Samalla korjasin pari neutraalia kirjoitusvirhettä.

Mitä raakaa tässä kommentissa on ja mitä vielä raaempaa aikaisemmassa oli?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

JHlle
Laitetaan viesteihinne kommentti, niin ette pääse muuttamaan niitä. Vaikka helposti asiantuntija ja ammattilainen löytää alkuperäisetkin kommentit.
.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes Vastaus kommenttiin #18

Kommenttiin 18

Tietääkseni suurin osa poliiseista yms. on miehiä. Jopa huumepoliiseista :)

Käyttäjän olavilaitala kuva
Olavi Laitala

Jos olet hyvä, miksi et perustaisi yritystä, jossa hyädynnät erinomaisuuttasi, ja hyässä lykyssä työllistät muita?

Kenelläkään ei ole velvollisuutta työllistää sinua.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Työttömyys on ihmisoikeusrikos. Media, virkamiehet ja päättäjät ovat tehneet suomalaisista itsekkäitä omaan-napaan tuijottajia. Vain se estää jakamasta tasan työtä ja palkkoja.

Toimituksen poiminnat