Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Henna Virkkunen: PS ”rasistinen, jopa fasistinen”, entä hallitusyhteistyö?

Persujen punavihreäksi väittämä joukko eli Henna Virkkunen, Tom Packalen, Matti Vanhanen ovat nostaneet äläkän. Näistä Virkkunen ja Packalen korostavat Immosen kannanoton ajoittumista Breivikin teon vuosipäivän tietämiin.

Painokkain on Virkkusen puheenvuoro. Siitä kertovat Keskisuomalainen, Yleisradio ja IS. Virkkunen teilaa osuvin sanakääntein Immosen tekstin. Hän vaatii selvitystä siitä, voiko hallitusyhteistyö jatkua. Keskisuomalainen kiteyttää:

Virkkunen pitää Immosen monikulttuurisuuden vastaista taistelukehoitusta karmaisevana, eikä hänen mukaansa voi olla sattumaa, että tämä julkisti kirjoituksensa norjalaisen Anders Breivikin joukkosurman vuosipäivän aikaan.

– Oman poliittisen ajattelun yhdistäminen joukkosurmaan on kuvottavaa, Virkkunen kirjoittaa.

Hän vaatii maan alle vajonnutta Perussuomalaisten puheenjohtajaa, ulkoministeri Timo Soinia tulemaan ylös perunakellarista ja on sitä mieltä, ettei Perussuomalaiset hallituspuolueena ja Soini ulkoministerinä voi väistää jäsentensä kohua herättäneitä lausuntoja leimaamalla ulostuloja yksityisajatteluksi. Virkkunen penää Soinilta selkeää kantaa siitä, ovatko Immosen kirjoitukset puolueen linjan mukaisia.

– Jos Perussuomalaisten puolueen linjaan sopii "kanssataistelijoiden" kannustaminen taisteluun monikulttuurisuutta vastaan, tekee se hallitusyhteistyöstä vaikeaa. Sekä Kokoomuksen että Keskustan sisällä on käytävä keskustelu, voivatko puolueet olla samassa hallituksessa avoimen rasistisen, jopa fasistisen, puolueen kanssa. Hallituksessa, jonka ulkoministerinä maailmalla matkustaa puolueen puheenjohtaja, joka ei uskalla – tai halua – irtisanoutua Immosen monikulttuurisuuden vastaisesta manifestista, Virkkunen lataa.

Asia on selvää pässinlihaa. Virkkunen antaa potut pottuina.

Mutta miten punaisena PS-poliitikot Virkkusta pitävät? Entä Packalenia ja Matti Vanhasta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Illalla Helsingissä olevaan Meillä on unelma -mielenosoitukseen on ilmoittautunut 21 000 ihmistä. Suomalaiset haluavat monikulttuurisen maailman ja Suomen.

Tapahtuman Facebook-sivulta: "Tapahtumassa puheenvuoron pitävä kansanedustaja Erkki Tuomioja toteaa: 'Monikulttuurisuus on vaikea laji, mutta maailmalla joka ei sitä opi ei ole tulevaisuutta. Unelmoin maailmasta, jossa vihapuheelle ei ole sijaa ja jossa voimme tässäkin suhteessa olla Suomesta ylpeitä.'"

Jaakko Häkkinen

"– Oman poliittisen ajattelun yhdistäminen joukkosurmaan on kuvottavaa, Virkkunen kirjoittaa."
-- No Virkkunenhan sen yhdistännän teki, tai joku muu pöyristyjä. Immosen julistus poikkeaa 3 päivää Breivikin teosta, eli kyseessä on selvästi sattuma. Vai pitäisikö Virkkusen fasismisyytöksiä varten etsiä jokin kommunistien hirmuteon päivämäärä? Yhtä lähelle varmaan päästäisiin siinäkin!

Rajansa vainoharhaisuudellakin. Jos syyttää jotakuta fasistiksi ja rasistiksi, pitäisi löytyä oikeita todisteita - taistelu multikulturalismia vastaan ei ole todiste näistä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kuinka paljon tosiasiota kykenet kieltämään Jaakko? Sinä vedät vaan linjoja etkä hitustakaan välitä siitä etteivät ne matsaa todellisuuden kanssa. Sen näkee kuka tahansa että Immonen suorastaan hekumallisesti plagioi Breiviikkiä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Jyväskylän Katriinalle - En se minäkään ole mikään punavihreä - muissakin väreissä löytyy.

Täältä antaamaan mielipidettä -

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1990...

Ja täällä aika monta ripausta ISÄNMAATA noille Immosille

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1990...

t. Kalervonkatu

Toimituksen poiminnat