Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Konserttisali Jyväskylään, asialla nyt Timo Koivisto

Toisin kuin suurissa kaupungeissa yleensä, Jyväskylässä ei ole konserttisalia. Vaikka/koska asiasta on vuosikymmeniä vellonut riita. Keskisuomalaisessa on tänään laaja artikkeli konserttisaliasian nykytilasta. Uusi kaupunginjohtaja etsii keinoja salin saamiseksi.

 

Koska artikkelista rähistään netissä jo varhaisena aamuna, tässä näkökohtia siitä, miksi kirjastot ja konserttisali eivät sulje toisiaan pois. Ja siitä, kannattaako kaupunginjohtaja Timo Koivistosta tehdä asiassa mörkö kuten jo aamulla on yritetty. Jyväskylässä kaikkea arvokasta vastustetaan aattein miekoin miettehin. Kuten professori Teivas Oksala on lukuisissa yhteyksissä muistellut, Alvar Aallon suunnittelema yliopiston päärakennus oli aikoinaan suunnattoman vihan kohde. Kaupunkilaisten liike vihasi ja vainosi sitä laajasti. Melu vaimeni, kun siitä tuli Suomen ylpeys, jota suuret ryhmät eri maanosista tulevat katsomaan.   

KONSERTTISALIN TARVE JA SAAMINEN. Kaikissa tämän kokoisissa kaupungeissa meillä ja muualla on vähintään yksi kunnollinen iso konserttisali, ja on häpeäksi meille että sitä ei riitaisuuksien takia ole saatu aikaan. Myönteinen fiksu yhteistyökykyinen kaupunginjohtaja todennäköisesti rakentaa verkoston, jonka avulla sali-idea toteutuu.

Konserttisali ja hyvät terveyspalvelut eivät sulje toisiaan pois. Terveyspalvelut toimivat kaupungissa käyttäjiensä mielestä oikein hyvin, ovat kaikki niiden käyttäjät jokaisessa selvityksessä kertoneet. 

TIMO KOIVISTO on paras kaupunginjohtaja elinaikanani. (Olen seurannut asiaa intensiivisesti koko elämäni, myös siksi että perheenjäseneni oli kaupunginjohtajan alaisia ja päivittäin työasioissa tekemisissä tämän kanssa. Olen seurannut yksityiskohtia myöten myös kaupunginjohtajien valintaprosessia eri kerroilla.) Ei kannata väittää, että hän purkaisi kirjastoverkkoa. Heti kun Koivisto valittiin, hän vastasi julkisesti nettihaastattelussaan kysymykseeni, että kirjastoverkoissa ei ole karsimistarvetta ja että hän aikoo pitää tästä kiinni. Olen katsonut livenä jokaisen valtuustokokouksen, ja Koivisto on aina puolustanut niissäkin kirjastoja ja luvannut, että niitä ei supisteta. - Porvaripuolueitten edustajat ovat sen sijaan aina olleet lahtaamassa Jyväskylän kirjastoja.

KOIVISTON BUDJETTI. Eri puolueitten edustajat ovat jopa valtuustokokouksissa kiittäneet Koiviston budjettiesitystä erinomaiseksi, millaista en ole koskaan ennen kuullut Jyväskylässä.

MUSIIKKI KASVUN, AIVOTERVEYDEN JA HYVINVOINNIN ASIALLA. Jokainen on ansainnut monipuolisen musiikkiharrastuksen jo kasvunsa, aivojensa kehityksen, hyvinvointinsa ja terveytensä vuoksi. Klassisen musiikin vaikutuksesta ihmiseen on lukemattomia tutkimuksia lukemattomista eri maista.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

ASUKKAAN KANNATTAA TOIMIA. Jokaisen osuus on tärkeä. Olenkin ollut kaikin mahdollisin keinoin (oma ja läheisten ajankäyttö asiassa ja yhteistyöverkostojen luominen sen hyväksi, kansalaisadressien kokoaminen verkoston kanssa ja niiden luovuttaminen asianomaisille tv-uutisissa, lehtikirjoitukset, yleisötilaisuudet, yhteydenotot virkamiehiin ja päättäjiin jne.) puolustamassa kirjastoja ja aina on tullut myönteinen tulos. Nyt on vuorossa konserttisali. Siitäkin olen ollut yhteydessä verkostoihin jo pari vuotta sitten. Olen kaikin voimin pikku tekijänä mukana hankkimassa Jyväskylään konserttisalia, myös käymällä keskustelua hankkeen vihaajien kanssa. Ilman ainoatakaan henkilökohtaista valta/hyötytavoitetta.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Rahareikiä löytyy täältä Jyväskylästä muutenkin esim milloin Pyörätdiden pinnoitteet uusitaan kaupunin haja-asutusalueilla , varsinaiset ongelma kohdat mihin itse olen törmännyt ovat Keljonkankaala, Keljossa ja Seppälässsä. Paikoin asvaltissa on jopa viidensentin halkeamia tai se on halkeillut sepeliksi. Eikö olisi ollut järkevää laittaa pyörätiet kuntoon samalla kun kunnostettiin kesällä katuja?

Toimituksen poiminnat