Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Tutkimusetiikkaa - kauhalla vai suolalusikalla?

  • Tutkimusetiikkaa - kauhalla vai suolalusikalla?
  • Tutkimusetiikkaa - kauhalla vai suolalusikalla?
  • Tutkimusetiikkaa - kauhalla vai suolalusikalla?

Humanistisella alalla eettisyys on joskus niin ja näin. Lääketieteessä otetaan joka käänteessä huomioon tutkimuskohde ihmisenä, humanistisella alalla hänet voidaan tyystin sivuuttaa lupa- yms. asioissa.

 

Hyvä tutkija, juristi, lääkäri ja minkä tahansa alan ammattilainen ottaa työssään huomioon koko yhteisön jota se koskettaa. Hän ei aja pelkästään asiakkaansa etua saati omaansa, vaan silmämääränä on eettisyys laajemminkin.  

 

Elämä on yhteisöllistä, eiks vaan? Niin myös tieto tai tiedottomuus oikeasta ja väärästä. Omatunto ei ole vain yksilöllä. Se on tai puuttuu myös sakilta.

 

Sisäänpäin lämpiävässä, sisäsiittoisessa yhteisössä on monesti omat, muun maailman tavoista poikkeavat käytänteensä. Esimies määrää alaisensa seuraamaan toisen alaisen postia ja sähköpostia. Viinaanmenevää ja psyykeltään heiveröistä esimiestä hyväksikäytetään omaksi eduksi. Syyttään syrjäytetty ja itsarin tehnyt duunikaveri unohdetaan nopeasti, vaikka hän oli oppiaineen suosituin ope.

 

Epäeettisyys tunkee vierailijan silmille joissakin tiedeyksiköissä ovista ja ikkunoista. Kun parhaat ja kokeneimmat on savustettu ulos, työyhteisössä vallitsee sama meno kuin Kärpästen herrassa.

 

Akateemiset toimijat voisivat tehdä opintomatkan naapuritaloon, kunnan yksikköön. Kun tutkija kirjoitti kaupungin palkkalistoilla kymmeniä kirjailija-artikkeleita ja -esittelyjä valtakunnallisessa hankkeessa, tutkimusluvan hankkimiskäytäntö perustui toisaalta kaupungin lakimiesten antamiin, toisaalta

valtakunnallisiin ohjeisiin. Jokaiselta kirjailijalta oli pyydettävä lupa siihen, että hänestä saa kirjoittaa ja julkaista. Erityisesti, koska tekstit julkaistiin netissä.  Tuskin tähän mitään suoranaisia juridisia vaatimuksia oli, mutta moraalisia sitäkin enemmän. 

 

Toimittaminen on tutkimuseettisyyden koetin. Jokainen taiteilijoista ja kirjailijoista kirjoittava on velvollinen eettisyyteen myös aiheena olevia henkilöitä kohtaan, ei vain toisia tutkijoita, toimittajaa ja kustantajaa kohtaan.

 

Hyvään tutkimukseen kuuluu tutkimusluvan hankkiminen ja monta muuta asiaa. Olisi hyvä olla niissä yhtä huolellinen kuin kunnon toimittaja ja kaikkein epäitsekkäin ja kokenein professori.  Luotettavuus kuuluu eettisyyteen. 

 

 

Miksi tieteessä usein palkitaan itsekkyydestä ja piittaamattomuudesta?

 

  • Onko professori järjestänyt parhaille alaisilleen julkaisu- ja jatkomahdollisuuksia vai käyttänyt heitä hyväkseen? Perustuuko professorin huippupalkka ja -eläke tuppautumiseen alaisen hankkeisiin, joissa alainen tekee hommat ja professori nimensä kanteen?

 

Mieluummin eettisyyttä kauhalla kuin suolalusikalla. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Akateemisen toimijan kolme kovaa ovat tutkimus, opetus ja yhteiskuntasuhteet. Tasapaino on hävinnyt näiden väliltä viime vuosina.

Professorin arviokriteereihin kuuluisi ilman muuta se,
- onko hän edistänyt vai ajanut alas alaa tai linjaa, jonka asioita hänet palkattiin edistämään.
- Miten eettisesti tai törkeästi hän on kohdellut vastuulleen uskottuja alaisia.
- Onko hän järjestänyt heille niitä ohjaustehtäviä jotka heille kuuluvat, vai estänyt ne heiltä.
- Miten oikeudenmukainen hän on.
- Saako hän kokouksissa aiheetta itkupotkuraivareita kesken lauseen, sellaisia jotka kohdistuvat syyttömään henkilöön.
- Järjestääkö hän alaiselleen julkaisu- ja esiintymismahdollisuuksia vai tuppautuuko hän tämän hankkeisiin hyötymistarkoituksessa.
- Edistääkö hän perustuslaissa mainittua tutkimuksen ja korkeimman opetuksen vapautta.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kirjallisuus on yhteiskunnan omatunto. Suomessa se on nukutettu: kouluissa on Euroopan vähiten kirjallisuuden tunteja. Eräissä yliopistoissa kirjallisuuden resursseja on määrätietoisesti imuroitu muuhun käyttöön.

Ainoa tohtorismies ja kirjallisuuden opettaja, joka on enemmälti tutkinut tätä ilmiötä, on poistunut tutkijavahvuudesta.

Vastuu kuuluu jokaiselle suomalaiselle. Ennen muuta jokaiselle kirjallisuuden professorille.

Toimituksen poiminnat