Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Onko ihmisillä omaatuntoa, entä sosiaalista omaatuntoa?

Eriarvoisuus on Suomessa kasvanut länsimaiden nopeimmin. Tänään enemmistö meistä pelkää tuon kasvun kiihtyvän ja hyvä- ja huono-osaisten eron jyrkkenevän. Onko meillä sosiaalista omaatuntoa?

Taistolaisopiskelijat pitivät aikoinaan silmällä opettajia. Eräällä kurssilla he hyökkäsivät omatunto-käsitettä vastaan: sen käyttö oli heistä epätieteellistä. 

Omatunto-sanan voi toki korvata muilla, mutta se on käyttökelpoinen.

Miten käyttäytyy ihminen, joka tietää tehneensä väärin? Jos häntä opastava sisäinen ääni tai omatunto on herkkävireinen ja ihminen on siis oikeudentuntoinen, hän katuu, pyytää anteeksi ja tekee vastedes toisin.

Jos oikeudentaju ja omatunto ovat turtuneet/vääristyneet, jokin osa ihmisestä voi kylläkin tietää, että hän tekee ja on tehnyt väärin. Mikäli ihminen on vahvojen, alkukantaisten viettymysten vallassa, omatunto jää niiden puristuksiin. Niitä ovat vaikkapa vallanhimo, voitonhimo, kunnianhimo, rahanhimo, halu nujertaa toinen sekä menestyksen ja tavoitellun aseman himo. 

Vapaa ihminen on vapaa toimimaan eettisesti oikein. Kahlittu ihminen riehuu kuin vangittu peto.

Oletetaan siis, että ihminen tai ihmisryhmä on tehnyt väärin huomaamattaan tai tieten tahtoen. Jos hän tai se on turruttanut oikeudentajunsa ja omantuntonsa, hän tai se ei myönnä ainakaan toisille menetelleensä väärin. Säilyttääkseen omanarvontuntonsa - toisia hän ei arvosta eikä syvemmässä merkityksessä itseäänkään - hän vakuuttelee syyttömyyttään ja kohteensa syyllisyyttä. Hän liittoutuu samanmielisten kanssa ja jatkaa toimintaansa yhdessä heidän kanssaan. Mitä hän saa palkakseen, ja mitä ei?

Milloin ihminen on vapaa toimimaan oikein, ja mikä estää häntä siitä?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän retku83 kuva
Mikko Saari

Jos omatunto auttaisikin. Olen huomannut. että teetpä melkein mitä tahansa, niin aina se on jostakin pois. Ihminen toimii "parhaan tiedon valossa" eikä huomaa tai halua huomata, että asioilla on yleensä enemmän kuin yksi puoli. Rakkaus, myötätunto, terve itsekkyys ja epäitsekkyys, ja itsensä kohtaaminen ovat sidoksissa omaantuntoon. Kun ihminen irroittautuu näistä tunteista, omantunnon ääni vaimenee tunteen kohdetta kohtaan, ainakin.

Mitä ihminen tekee palkalla ja maallisella mammonalla? Urbaania luonnosta erkaantunutta ylemmyydentuntoista ja silti niin ymmärtämätöntä selviytymiskamppailua.

En tiedä menikö pointti ohi, mutta sisäisen äänen kuuntelu on tärkeää.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Sisäinen ääni on hyvä käsite, käyttihän sitä jo Platon. Sokrateesta puhumattakaan, jolla se oikein vahva oli.

Yhteisössäkin on sisäinen ääni.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Eräänlaisia voces intimas kuultiin eilen Tallinnassa ja Jyväskylässä: ennen havaitsemattoman kovat ukkosen jyrähdykset kuin tykin laukaukset kumpusivat taivaalta silmänräpäyksellisesti alkaneena ja samoin myöhemmin loppuneena ukonilmana.

Se taas mellasti savupilven ollessa pahimmoillaan, Tallinnassa ja Jyväskylässä. Terveiset rakkaalle ystävälle Viroon.

Mitä pilvi on, siitä ei mediassa juuri kerrottu. Ei sen vaikutuksistakaan, mutta ne kyllä näki ja kuuli kaikkialla minne katsoi ja kuulosti.

Lienevätkö laukaukset antiikin jumalilta, tai tässä tapauksessa Islannin ja Skandinavian muinaisilta ja nykyisiltä. Globaaliahan tämä on.

Ragnarök, hetkinen, myyttistä se on joka tapauksessa. Ja kai tulee olemaankin. Toisaalta, Lassi Nummella ja postmodernisteilla on siitä koomisia muunnelmia. Mitä se oikeasti on, sen tietävät sanomattakin ne, joilla on sielussaan korkein musiikki ja joille Sibeliuksen sanojen mukaan tulevaisuus kuuluu. Ja kuuluukin.

Ragnarök
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ragnar%C3%B6k

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Niin, sellaista tämä on, että mieleen tulee yliopiston opettajani Veli Ketvel. Joka sittemmin... Ellei peräti hänen samannäköinen veljensäkin, kirjailija Urho Ketvel.

Opiskelijanikin sikäli, että he osaavat tulkita myyttejä, kirjallisuutta ja muuta.

Miksei tietysti myös muut viisaat hyvät ihmiset, jotka ovat sydämessäni ja joita on paljon.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

"Pahan puhujat vahingoittavat vain itseään", kuten opiskelijani tietävät. Hän tuli esille muillakin unohtumattomilla kursseilla kuin antiikin kirjallisuuden, Pindaros.

Oliko Pindaros hovirunoilija?

Sillä taas ei ole mitään merkitystä.

Millainen on Euroopan sisäinen ääni, on merkityksellisempää.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Sen puolestaan tietävät postmodernistit, mutta eivät ketkä hyvänsä, vaan vain parhaat heistä. Etupäässä Eero Tarasti, Henri Broms ja Harry Forsblom.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

"Näin olen ajatellut", kuten Lassi Nummi kaavaili "Chaconnen" nimeksi.

Ajattelu on suurelta osin keskustelua.

Siksi palaan tässä esille tulleisiin asioihin.

. .

Tykkään ajatella, että se tärkein yleisesti myönteisinä pidettyjä ominaisuuksia mahdollistava seikka on nöyryys.

Tarkoitan tällä sellaista oman erehtyväisyyden tunnustamista, ja kriittisyyttä yhden totuuden asioiden parissa puuhasteltaessa. Onko asia todella näin, tulisi kysyä useamminkin.

Vaan mitä tulee tähän oikein toimimisen problematiikkaan, sitäpä en ole kyennyt ratkaisemaan. Pidän sitä suurimpana kysymyksenä. Itsepetos lienee lajityyppinsä yleisin ilmentymä.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Nöyryytys ei synnytä nöyryyttä, jota siksikään ei ole tänään paljoa.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Recte videre on edellytys oikealle toiminnalle. Näkeminen oikein.

Millainen ajatus, sellainen maailma.

Kylvä ajatus ja niitä sana. Kylvä sana ja niitä teko.

Toimituksen poiminnat