Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Keski-Suomen Viikko 30 vuotta 17.11.

Onnea Keski-Suomen Viikolle – maan parhaalle lehdelle ja parhaimmalle asialle, mitä maakunnassa on. Tahdon viettää juhlapäivää jälleen huomenna. Jokainen torstai on juhlapäivä, sillä silloin se aina ilmestyy. Meillä suomalaisilla on sellainen media kuin ansaitsemme. Me kesisuomalaiset ansaitsemme parasta.

Kun media yksioikoistuu rahavallan omistuksessa ja puristuksessa, vastavoima sille on välttämätön. Lehtemme nimi olikin ennen Vastin.

Päättäjät eivät pysty loputtomasti marssimaan kansan ylitse. Me kun haluamme monipuolisen lehdistön, ei vain syksynkeltaista ja rahan- ja p...nruskeaa, niin teemme kaikkemme ja saamme sen.

On syntynyt kansanliike Keski-Suomen Viikon puolesta. Lehti viettää on vakiinnuttanut asemansa alueen äänenä. Lehti on ihmis- ja elämänläheinen, ja se antaa äänen niillekin, joita ei muuten kuulla. Viikolla on tärkeä sija Keskisuomalaisen ja yhden virallisen totuuden maakunnassa.

Olisi välttämättöntä, että Keski-Suomen Viikon ja sen ns. sisarlehtien asema säilyisi vähintään nykyisellään. Viikkolehtien kohtalosta on keskusteltu jo pitkään, mutta sen paremmin Keski-Suomen Viikko kuin muutkaan maakunnalliset lehdet eivät tiedä tulevaisuudestaan.

Monipuolinen ja vireä lehdistö edistää eri tavoin demokratiaa. Maakunnissa on laajalevikkisiä  keskusta(oikeisto)laisia, usein vain näennäisen “puolueettomia” lehtiä. Niille tarvitaan vastapainoa, joka lujittaa kansanvaltaa takaamalla moniarvoisuuden ja avoimen tiedonvälityksen. Eriarvoistumista ja pääkaupunkikeskisyyttä tulee vähentää, ei lisätä.

Maakuntien Suomea tulee määrätietoisesti lujittaa. Keski-Suomen Viikon ja sen sisarlehtien vahvistaminen edistää ihmisten tasa-arvoa. Se on merkki eriarvostamisen pysäyttämisestä. Maakunnan ihmisten tiedonsaantia ei pidä heikentää.  Demarin säilyttäminen nykyisellään ja nettityön nykyaikaistaminen eivät riitä maakuntien väelle. Vaalien alla Keski-Suomen Viikkoon viitattiin myönteisesti eri paikkakunnilla. Mainitsipa joku sen vanhalla Vastin-nimelläkin.

30-vuotias Keski-Suomen Viikko on petraantunut vuosi vuodelta. Se on nykyisellään lukijoittensa mielestä tutkitusti hyvin toimitettu, luotettava ja aikaansa seuraava keskustelun herättäjä. Kehittämistarpeita on tietysti olemassa. Tärkeää olisi mm. nuorten äänen esiinpääsy nykyistä vahvemmin.

 

Tahdon viettää juhlapäivää jälleen huomenna! Juhla alkaa Aalto-salilla – Jyväskylän sydämessä, Jyväskylän Työväenyhdistyksen talossa – klo 15.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Pertti Väänänen

Mielestäni puoluelehdille ei pitäisi maksaa erikseen lehdistötukea.

Puoluetuen tulisi riittää.

Lisäksi SAK:lla ja sen jäsenliitoilla on niin paljon omaisuutta, että voisivat tukea sos.dem. lehdistöä omalla panoksellaan.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Heh heh.

Ovatko "puolueettomat" lehdet puolueettomia - olipa dagens vits.

Pertti Väänänen

Lehdistö ei tarvitse ylipäänsäkään mitään tukea!

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Jokainen ihminen on laulun arvoinen - mutta ei jokainen lehti. Eikä jokainen nimimerkki.

Jouni Haimi

Kotkassa lopuu vuoden vaihteessa Viikko eteenpäin lehti joten eiköhän se sama kohtalo ole edessä sielläkin päin.Eteenpäin meni nurin sen takia että valtio ohjasi tuet könttanä puolueelle ja he päättivät keskittää tuon pää äänenkannattajalle,

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Keski-Suomen Viikko (o.s. Vastin) ei vain mene nurin. Asiat eivät - mitä sivistykseen tulee - ole kiinni rahasta vaan hyvästä/pahasta tahdosta ja sisusta. Maakunnassa on kansanliike parhaan lehtemme puolesta.

Pertti Väänänen

Valtion rahoilla tuotakin ruumista tullaan varmaan tekohengittämään.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Keskisuomalaiset ovat perustaneet mm. Fb-ryhmiä ja kirjoittaneet lukuisia blogituksia&kolumneja lehden puolesta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ei kenellekään ole Fb-ryhmäläisistä tai blogikirjoittajista ole tullut mieleen kaivaa omaa kuvetta erinomaisen lehden puolesta?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

JJ, jo vain on tullut. Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus, joten mieleen ehtii tulla yhtä, ja varsinkin sitä toista.

Jouni Haimi

Mutta raha ratkaisee ei se ole sen kummenpaa eikä se ole tilaakien raha vaan ilmoittajien raha joka ratkaisee.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Raha se sitten kiinnostaakin - ei vaan minua. Demokratia, tieto, vapaus, toveruus, kirjat, lehdet ja sivistys ne ovat demarin mielessä alinomaa, ja niistä näemme kauneimmat unemmekin.

Jouni Haimi

Painosanalla unet ....

Ironisints tuossa dosentin haaveilussa on se että tuesta on päätänyt demreiden oma puoluetoimisto. ha ha

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kansanedustaja Susanna Huovinen: "– On tärkeää, että puoluehallituksessa nähtiin tarve tukea Keski-Suomen Viikkoa. Paikallinen ja alueellinen viestintä on nyt murroksessa, mutta Keski-Suomessa löytyi halua etsiä yhdessä puolueen kanssa ratkaisua, joka turvaisi lehden jatkon."

http://www.demari.fi/keski-suomen-viikko/uutiset/3...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset