Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

"Vähäväkisten puolestapuhuja", "realismia" - onko tällaisia ehdokkaita?

Useimmat äänestäjät ovat liikkuvia, eikä suuri osa ole vielä valinnut ehdokastaan. Maailma on rakennustyömaa, jossa uutta hyvää syntyy vain yhteistyöllä. Hyvä, jos emme ole poteroissamme.

Teen yhteistyötä eri taustoista, ajattelutavoista ja puolueista olevien kanssa mm. neljässä yhdistyksessä, joissa toimin aktiivisesti. Kaksi niistä on kirjailijoiden nimikkoseuroja: toinen näistä kirjailijoista on oikealta, toinen vasemmalta. En haluaisi lahkoutua mihinkään ajatussuuntaan. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme ihmisyyteen, kasvuun ja solidaarisuuteen.

On kiinnostavaa, mitä tukijat kirjoittavat Paavo Lipposesta. Tässä kaksi kannanottoa:

  • "Vähäväkisen kansanosan puolestapuhuja" - Haapalan tukiviesti: Olen koko työelämäni tehnyt työtä erilaisissa järjestöelämän tehtävissä, opiskelija-, yrittäjä- ja ay-liikkeessä, olen siis ns vanhan kansan järjestöjyrä. Nyt ajan erovanhempien ja heidän lastensa asiaa Elatusvelvollisten Liiton toiminnanjohtajana. Olen aktiivisesti seurannut Paavo Lipposen työtä maamme vähäväkisen kansanosan puolestapuhujana.  Kannatan häntä maamme seuraavaksi presidentiksi. Jarmo Haapala, toiminnanjohtaja, Elatusvelvollisten Liitto ry

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tässä Leena Landerin kirjoitus:

Paavo Lipponen on osa yhteiskunnallisen ajattelun ja poliittisen käytännön perinnettä, jonka perustana on jakaminen, yhteisvastuu ja heikommasta huolehtiminen, sanalla sanottuna solidaarisuus. Solidaarisuuden ydinajatuksen voisi sitoa REILUUDEN käsitteeseen.

Reiluuden periaatteen toteutuminen on uhattuna. Asiansa hyvin hoitaneet eurooppalaiset joutuvat nyt kattamaan vastuuttomien vastuita. Tämä on epäreilua. Toisaalta kyse on reiluuteen kuuluvasta yhteisvastuusta. Loppujen lopuksi yhteisvastuu ei hyödytä vain sitä, joka apua saa, vaan myös sitä jo tajuaa apua antaa.

Yhteinen valuutta on osa yhteisvastuuta, joka hyödyttää kaikkia. Reiluuden periaate vaatii kaikilta myös vastuuta. Paavo Lipponen ei ole sortunut epä-älylliseen populismiin eurokriisissä, joka väistämättä leimaa tulevia presidentinvaaleja. Lipponen ei kuitenkaan myöskään sorru vastuuttomuuteen. Hän on edellyttänyt ja edellyttää yhteisten pelisääntöjen noudattamista kaikilta yhteisen rahan käyttäjiltä.

Talouden pidolle on asetettava RAJAT, joissa kaikkien yhteiseen valuuttaan sitoutuneiden on pysyttävä. Tämä koskee niin pankkeja kuin valtioitakin. Nykyinen kriisi on yhtä paljon seurausta finanssimarkkinoiden rajattomasta voitontavoittelusta kuin valtioiden leväperäisestä talouskurista. Paavo Lipponen edustaa perinnettä, jossa yksityistä ahneutta rajoitetaan määrätietoisesti yhteisen edun ja reiluuden hengessä.

Paavo Lipposen aatteellisessa taustassa radikalismi yhdistyy REALISMIIN. Niin menneet, käsillä olevat kuin tulevatkin kriisit voidaan ratkaista vain todellisuudentajulla – mahdollisen rajoissa. Mahdottomilta näyttävien vaikeuksien edessä vaaditaan RAUHALLISUUTTA, jotta mahdolliset ratkaisut löytyvät. Paavo Lipponen edustaa tätä parhaisiin suomalaisiin valtiomiesperinteisiin kuuluvaa ominaisuutta, joka on kaikkina aikoina vienyt kansakunnan vaikeiden aikojen yli.

Matti Jalagin

Aarno Laitinen kuulemani mukaan tänään Radio Novassa kiteytti hienosti Paavo Lipposen kampanjan ja totesi Suomen kansan olevan tyhmää, ellei ymmärrä äänestää Kenraali Paavoa sen sijaan, että äänestää Vääpeli Paavoa.

Tiedä sitten tarkoittiko Arhinmäkeä vai Väyrystä.

Tämä tuli radiosta ja nyt voitte poistaa tämän suunsoiton sopimattomana, niin kopioin sen varalta omaan blogiini kertoakseni, kuinka menneisyyden keinot eivät enää tänä aikana toimi.

Toivon tietysti, että ymmärrätte edes tässä asiassa vapauden merkityksen.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Ei minua tarvitse teititellä. Niitä tarvitsee, jotka esiintyvät useilla eri nimillä/nimimerkeillä.

Voitte olla huoleti, en poista kommenttianne.

Matti Jalagin

Täällä Uuden Suomen säännöissä muistaakseni kielletään vihjailujen esittäminen ja haluan, että täsmennätte nyt tuota toistamiseen esitettämäänne väitettänne koskien oikeaa nimeäni ja sitä, että esiintyisin täällä useilla eri nimillä tai nimimerkeillä.

Nimeni on Matti Jalagin ja kuvani on ajokortistani kopioitu.

PS. minulla on automaattinen tapa teititellä itseäni vanhempia ihmisiä ja varsinkin naispuolisia, sillä kotonani opetettiin kohteliaisuutta samalla,kun korostettiin toden puhumisen merkitystä.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Olette kovin herkkähipiäinen, kun teitittelyni loukkasi Teitä. Lisäksi olette joulumielellä eli muuttunut yhdessä yössä nuoreksi. Eilen vielä sinuttelitte minua.

Matti Jalagin

Olen valheelle varsin herkkähipiäinen enkä ymmärrä, että keskustelunne Paavo Lipposesta kääntyy ensimmäisen viestini jälkeen vihjailuihin minun henkilöäni kohtaan.

Ei tuolla tavalla kannata yrittää presidenttiä tehdä.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Lienette peräti atoopikko, joten millaisia hipiäoireita eilinen valheenne Teille lienee aiheuttanut. Sanoittehan Lipposesta: "Gazpromilta elannon saava ehdokas".

Matti Jalagin

Eikö se tullut tyhjentävästi eilen jo osoittettua todeksi, että Gazprom omistaa 51% Sveitsin Zugiin perustetusta yhteisyhtiöstä ja näin ollen käyttää siinä ehdotonta määräysvaltaa?

Samalla tuli annettua linkki faktaan, joka kertoo, että Suomen Neste Oy oli itse asiassa perustamassa tuota kaasuputkihanketta kahdestaan Gazpromin kanssa v. 1997, kunnes luopui siitä vuoden 2005 toukokuussa Gazpromin hyväksi myyden osuutensa tai lahjoittaen sen.

Vasta tämän jälkeen hankkeesta tuli "saksalais-venäläinen", kuten toverinne Esa Lahtinen yritti antaa yöllä ymmärtää unohtaen mainita tuon em. faktan, että edelleen tänä päivänä Gazpromilla on ehdoton puhevalta Nordstream AG:ssä.

Miksi te vänkäätte selvistä asioista, jotka jokainen löytää minuutissa?

Jouni Hölttä

"Tiedä sitten tarkoittiko Arhinmäkeä vai Väyrystä."

Väyrynen on kapteeni, Lipponen vääpeli, Arhinmäki mikälie, ei tietoa.

Matti Jalagin

Olenkohan minä erehtynyt ja Laitinen tarkoittikin vääpelillä Lipposta?

Jouni Hölttä
Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Aika toivotonta taistelua käyt Kajannes. Kyllähän se Lipponenkin voi yli 10% päästä mutta ei lähellekään toista kierrosta.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

En käy taistelua enkä kilpailua, eivätkä ne ole korkealla arvoasteikossani.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Olisi hyvä päästä asiakeskusteluun blogikirjoituksessa esittämistäni näkökohdista.

Ville Hämäläinen

Itse äänestän Paavo Väyrystä jos vain kynnelle kykenen. Päätökseen ei vaikuta tuollaiset demarihumpuukiajattelut vaan kylmän viileä fakta. Järjellä siis yleensä äänestetään väyrystä ja vähällä järjellä muita, harmiksemme suurin osa suomalaisista oli sdp-kok fantsu tunnelmissa kun järki jaettiin. Muistelen sinua katriina äänestyskopilla, lisää omaa iloa kun näkee silmissä murtuneen demarin yrittämässä laittaa lipposen numeroa äänestyslippuun mutta kynänterä katkeaa yhä uudestaan ja uudestaan tappion kyyneleitten sotkiessa koko lipukkeen!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset