Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Rohkeuden hyve eli Lippiksen vaalitunnus, - vai pelolla hallitseminen?

Lehdet ja blogit pursuvat uhkakuvia. Pelottelun lomassa on juttuja, jotka neuvovat selviytymään - keskittämään ajatukset omaan ravintoon, liikkumiseen, mielihyvään ja pärjäämiseen. Tämäkin on pelottelua, tosin verhottua: meille uskotellaan, että pahassa maailmassa pärjää vain kilpailun ja turvamuurien avulla. Egoismi ja kyynärpäitten käyttely näytetään hyveinä. 

Jyväskylän yliopistossa juuri tarkastettu väitöskirja osoittaa, miten (naisten)lehdet levittävät uusliberalistista itsekkyyden ideologiaa. Kati Kauppinen näyttää, että lukijoita opastetaan kilpailemaan, pärjäämään ja suhtautumaan elämäänsä yrittäjämäisesti. Solidaarisuus on vierasta.

Huono johtaja eriarvoistaa ja pelottelee.

Hyvän johtajan arvoja ovat yhdenvertaisuus ja demokratia. Hän kuuntelee ja keskustelee. Hyvä johtaja luo ilmapiirin, jossa jokaista arvostetaan. Jokaisella on samat oikeudet työhön, itsensä ilmaisemiseen ja toimintaan yhteiseksi parhaaksi. 

Hyvän presidentin ja muiden hyvien johtajien maassa demokratia ja ihmisoikeudet menestyvät. Keskustelu on avointa. Ei ole tarvis vetää mattoa toisen alta vaikkapa nimimerkkikirjoittelulla tai henkilöön menevillä loukkauksilla.

Tarvitsemme rohkaisua - nujertamisesta viis.

Suomi on tänäänkin maailman vauraimpia maita. Kansalaisyhteiskunnassa kaikki voivat toimia yhteiseksi hyväksi. Meidät voi tuhota vain arvojen lama, joka ajaa meidät toisiamme vastaan.

Jokaisella on kokemuksia rohkaisijoista - viisaista, avarakatseisista, oikeudenmukaisista esimiehistä - ja nujertajista - heikoista, pelottelevista vallanpitäjistä.

  • Haluatko, että Sinä ja lapsesi elävät pelottelun ilmapiirissä, jossa toisia tuetaan ja toisia syrjitään? Vai olisiko parempi rohkaistua avoimeen vuoropuheluun, yhteistyöhön ja solidaarisuuteen? 
  • On kysymys ihmiskäsityksestä ja maailmankuvasta, viisauden määrästä ja päätöksestä poistaa syrjintä.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Matti Jalagin

Kenen tuo lippis on ja miksi Lasse Lehtinen pelattiin ulos?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Viisaus, rohkeus ja oikeudenmukaisuus ovat Platonin mukaan hyveitä. Niin ne ovat minustakin. Ne huokuvat Paavo Lipposen persoonasta ja elämäntyöstä.

Matti Jalagin

"Viisaus, rohkeus ja oikeudenmukaisuus ovat Platonin mukaan hyveitä. Niin ne ovat minustakin. Ne huokuvat Paavo Lipposen persoonasta ja elämäntyöstä."

Niin ovat.

Voi kun vielä saataisiin Suomen kansa ymmärtämään tuo äärimmäinen totuus.

Jyri Terttu

PÖÖ!

Fiksuinta Lipposta aikoihin.

Käyttäjän nilsaslak kuva
Jukka Kaulanen

Lipposen tie on ainoa oikea, muualla voi tulla "karhu vastaan". Tosin Lipposen politiikka on vienyt tuhannet suomalaiset leipäjonoon,mutta eihän siellä ainakaan voi tulla karhu vastaan.

Aku Ankka

Vaikka diggaankin blogistia, en voi millään digata Lipposta - Suomen oikeistolaisinta vasemmistolaista (ellei Björn Wahlroosia lasketa...). Lipposen pääministerikaudella suomalaisten eriarvoisuus vain paheni.

Sen jälkeen Lipponen on keskittynyt vieraiden valtojen edun edistämiseen, ilman että Suomi saa siitä penniäkään, vaikka ottaa luonnonkarastrofin riskin (=maakaasuputki). Lisäksi Lipponen kannattaa pakkoruotsia ja häpäisee suomenkieliset suomalaiset leikkimällä itse suomenruotsalaista (lastensa koulut).

Och glöm ej Freudenthal- medaljen. :-(

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Oletko lukenut Arvid Järnefeltiä? Esim. romaani Greeta ja hänen Herransa valaisee hienosti kielikysymystä ym. käsittelemiäsi asioita - tosin päinvastaiseen suuntaan ja päinvastaisella tavalla kuin Sinä. AJ osoittaa itsekkään viha(politiika)n turmiolliseksi.

Kannatatko Suomen oikeistolaisinta oikeistolaista?

Ovatko Lipponen ja Halonen Sinusta syypäitä kaikkeen, mitä "heidän kaudellaan" on tapahtunut? Entä kuka on syypää siihen, että viime hallitus (= KOK/KEP/VIH/RKP) eriarvoisti kansalaisia tarkoituksella, määrätietoisesti ja koko OECD:n nopeiten?

Miksi Arvid Järnefelt oli työväenyhdistyksen kunniajäsen?

Käyttäjän veehoo kuva
Viljo Heinonen

Niin. Lipposen suurin synti on se, että hän laittoi pääministerikausillaan Suomen talouden kuntoon. Se oli hänen jäljiltään yli 8 miljardia ylijäämäinen. Sitten tuli Vanhasen hallitukset ja hups. Kestävyysvaje vuotta kohti on tuo sama 8 miljardia euroa.

Lipposen hallitus olisi voinut parantaa enemmän pienituloisten asemaa ja säästää vähemmän, mutte ei sitä tehnyt seuraavakan hallitus, vaan tuhlasi saamansa varat erilaisina verohelpotuksina hyvätuloisille elvytyksen nimissä.

Yleisen rahanjaon sijasta Vanhasen hallitksen olisi pitänyt keskittyä valtion investointeihin perusinfastruktuuriin kuten teihin, rautateihin ja tietoliikenteeseen ja samala työllistää kansalaisia. Ei se niin mennyt ja sekös on Lipposen syytä, vaikka nimenomaan hän loi edellytykset parempaan tulonjakoon. Se jäi toteutumatta, kun maahan saatiin oikea tuhlarihallitus. Lipposen syytä yhtä kaikki, vai onko sittenkään?

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Viljo, hyvin kiteytetty. SDP on rakentava voima. Synnystään asti se on yhä uudelleen pystyttänyt ja palauttanut yhteiskuntaan entistä ehompana sen hyvän, minkä muut ovat repineet.

Elävässä elämässä, taloudessakin, on juuri niin kuin kerrot. Monen sukupolven ponnistelu luo sellaista hyvää, minkä yksi hulttio(ryhmä) hävittää. Oikeistohallitus sen nyt viimeksi teki.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Jos vasemmisto on rakentava voima, niin kerropa, miksi vuoden 1966 vaalien vasemmiston kannatus 51 % on valahtanut 27 %:iin. Joka vuosi tulee puoli prosenttiyksikköä takkiin, tosin vauhti on lähimenneisyydessä vain kiihtynyt. Ja jos näissä pressanvaaleissa vasemmistoehdokkaat saavat yhteensä 20 % äänistä, niin sitä voi pitää ihmeenä.

Syyn saattoi yksinkertaisuudessaan havaita edellisten kunnallisvaalien vaaliteltoilla Kolmen sepän patsaalla. Kun kokoomus ja vihreät keräsivät teltoilleen nuoria, niin demareilla ikäjakauma oli kuudenkympin ja kuoleman väliltä. Luonnollinen poistuma vaikuttaa demareiden kannatukseen, kun nuoret eivät puoluetta miellä omannäköisekseen.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Olen aina ihmetellyt tuollaista "logiikkaa". Sitomatta asiaa ainoaankaan Suomen puolueeseen kysäisisin, onko suuri aina parasta. Stalinismin NL:ssa ja natsi-Saksassa suurta tosin pidettiin kauneimpana. Jos raha, typeryys ja itsekkyys ratkaisevat jossakin suuntauksessa, joka on levinnyt yhteiskuntaan kuin tauti, sen levinneisyys ei todista mitään sen hyvyydestä. Eikä sen levinneisyys todista mitään sen demokraattisuudesta eikä myönteisistä vaikutuksista.

Toimituksen poiminnat