Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Olisiko lääkärinvalasta yleisessä sairaanhoidossa luovuttava?

Nyt kun yksityislääkärien palveluista pyritään Kela-korvausten poistolla tekemään köyhille liian kalliita, olisi mietittävä asian eri puolia. Monet eivät mene julkiseen terveydenhoitoon, koska pitävät sitä huonona, mikä selittää yksityislääkärien suosion. Monet taas eivät mene julkisen terveydenhoidon toimenpiteisiin, koska eivät pääse niihin.

Kaksi vanhusta on toisistaan tietämättä pyytänyt minua kirjoittamaan tästä aiheesta.

Vanhukset eivät saa julkisella puolella samanlaista hoitoa kuin nuoremmat, väitetään. Kaksi eri puolilla asuvaa vanhusta kertoo, että he eivät ole päässeet operaatioihin, jollaisia ennen tehtiin iäkkäillekin. Lääkäri on jopa lausunnossaan selvästi kirjoittanut, että sellaisten vaivojen kanssa mennään hautaan... Jos tulee kovia kipuja, olisi otettava kipulääkettä...

Sama lääkäri voi olla päivällä yleisen puolen tehtävissään ylimalkainen ja ylimielinen, illalla yksityisvastaanotolla ystävällinen, paneutuva ja tehtäviensä hoidossa erinomainen.

  • Pitäisikö julkinen terveydenhoito lopettaa, vai pitäisikö siellä toimivien lääkärien sanoutua irti tekemästään valasta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

LÄÄKÄRINVALA

Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.

Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.

Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.

Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.

Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Pöydälläni on erään potilaan minulle lainaamat kahden lääkärin kirjoittamat paperit. Saisin kirjoittaa niistä tähän vaikka suoria sitaatteja, mutta tuttua vanhusta suojellakseni en tee niin. Eihän sitä tiedä, mitä hänellä on vielä edessään.

Lääkäri on kyseisessä kirjoituksessaan eri kertoja verrannut vanhuksen tilannetta työikäisen tilanteeseen (jopa erään ammattinimikkeen mainiten) ja kertoo kantanaan, että kyseistä sairautta poteva vanhus voi säädellä toimiaan paremmin kuin NN:n töissä toimiva NN... Siksi lääkärillä tässä paperissa olevien sanojensa mukaan on parempaakin tekemistä kuin leikata sellaisia vanhuksia...

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Jotta omaisiini kuuluvat vanhukset eivät joudu aiheetta kärsimään tästä kirjoituksesta, on paikallaan täsmentää tietoja. Kumpikaan kyseessä oleva vanhus ei ole sukua minulle.

Oma äitini on sataprosenttisen tyytyväinen terveyskeskuksessa saamaansa hoitoon.

Olli Pusa

Miltäs kuulostaisi, jos lääkärin vala vannottaisiin demarien jäsenkirjan päällä ja se kuuluisi:

"rahat tai henki".

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Vaikka ymmärränkin kommentin - minulle vieraan - halpamaisuuden ja puolueellisuuden, toivon kirjoittajan parhaaksi vähintäänkin esiintymistä omalla nimellä ja kuvalla. En ehdi tarkastaa, onko sellaisesta tälläkään kertaa kyse. Ihmisyyteen joka tapauksessa kuuluu selkärankaisuus, ei lieromaisuus. Vainoharhaisuuskin tosin joskus kuuluu ihmisyyteen, mutta eiköhän siitä voi hyvässä hoidossa parantua, demarivihasta.

Olli Pusa

Jotenkin tuntuu siltä, että joillekin demarius on hyvin vakava tauti.

Jos kaipaat kuvausta demarien suurista urotöistä suosittelen nettikirjaani Renkien kaappaus. Sen saa maksutta osoitteesta www.pusa.fi

Nimeni ja kuvani aitouteen on asianomaisena hieman vaikea ottaa kantaa. Nimi on tullut vanhemmilta ja kuvan on ottanut passia varten valokuvaaja. Poliisille se meni läpi, mutta demarien tarkastuskomissio on selvästi tiukempi.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Vilpitön osanottoni: vahingoitat itseäsi.

Olen jatkuvasti rakentavassa yhteistyössä kaikista eri taustoista - myös eri poliittisista puolueista - olevien kanssa. Suosittelen kaikille muillekin toisen ihmisen ja hänen katsomuksensa arvostamista.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Harvinaisen epä-älykäs kommentti.

Tuo siis Pusalle.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kiitos, kauniisti sanottu. Mieluummin totuus, hyvyys, kauneus ja pyhyys, kuin epä-älyttömyys. Tyrä juuri onkin tavallinen vanhojen miesten vaiva, jota eivät mielellään operoi sitäkään, yleiset lääkärit, yksityiset toki kernaammin. Miten tulikin miekkuun. Mainitsemieni kahden vanhuksen sairaus tai vaiva se tosin ei ole.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Saman maan ja saman taivaan isän lapsina olemme kaikki toistemme sisaria ja veljiä, ja jopa maan, ilman, tulen ja veden sukua. Jos vahingoittaa toista, vahingoittaa vielä enemmän itseään.

Kalle Virtanen

Poliitikot päättävät paljonko julkisella puolella käytetään rahaa terveydenhoitoon. Lääkärit yrittävät priorisoida vähät resurssit mahdollisimman järkevästi.

Toimituksen poiminnat