Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Pääoma- ja yritysverotus

Verotiedoissa vain osa yhtiöistä saaduista tuloista - merkittävä osa pimennossa

Verotietojen julkistamispäivänä julkkisten ja johtajien palkan retostelemisen kupeessa Veronmaksajien johtava verojuristi Päivi Kaari on kirjoittanut oivan kirjoituksen siitä, kuinka merkittävä osa tuloista ei näy verotiedoissa, sillä niitä ei lasketa verotettavaksi tuloksi. Verosuunnittelun taitavat henkilöt Suomen lain tarjoamin mahdollisuuksin pystyvät pitämään merkittävän osuuden tuloistaan verovapaana ja samalla pois verotiedoista.

Suomi suosii rikkaita - Verotus ainutlaatuista

Mikään ei kannata koska verotus. Näin Suomessa on tapana valittaa. Mutta mikä on totuus? Millainen on yritysverotuksemme, pääomaverotuyksemme ja perintöverotuksemme? Ketkä hyötyvät eniten? Ne, joiden varat ovat vakuutuskuorissa, vai jotkut muut?

Minulle verotus ei yrittäjänä koskaan ollut ongelma, sillä hiki valui aivan riittävästi yrittäessäni hankkia sitä voittoa, josta veroja piti maksaa.

Sipilä, mistä 214 000:n pääomatulot, jos rahat ovat kapitalisaatiosopimuksessa?

Ennen verovuotta 2016 olette kertoneet tehneenne järjestelyn, jossa sijoitusomaisuutenne on kapitalisaatiosopimuksen sisällä. Kuitenkin 2016 verotiedoissa teillä on pääomatuloa 213 779 euroa. Kapitalisaatiosopimuksen sisällä olevaa omaisuuttahan ei veroteta ennen kuin nostettaessa ja silloinkin vasta, kun ensin on nostettu pääoman verran rahaa ulos. Tämähän on juuri se kapitalisaatiosopimuksen merkittävä etu.

Suomen muutos tytäryhtiötaloudeksi - ruotsalaiset ostoksilla

Suomea on myyty koko 2000-luvun ulkomaille ja erityisesti Ruotsiin. Oikeiston taholta on luotu uhkakuvaa ulkomaisten investointien häviämisestä Suomesta. EU:n tutkimus kuitenkin taannoin kertoi, että Suomi on Euroopan houkuttelevin maa investoinneille. Suomesta on vähitellen tullut tytäryhtiötalous, jossa lukuisten yritysten omistajat ovat muualla ja päätökset tehdään emoyhtiöissä Suomen ulkopuolella.

Ovatko kaikki investoinnit hyviä Suomen kannalta?

Listaamattoman yrityksen osingon veroetu

Kun eilen kommentoin Niko Kaistakorven blogiin osinkoverotuksesta, näpyttelin vain puhelimen laskinta. Lisäksi muistelin, että pääomatulona verotettaisiin 9% osinkotuotto nettovarallisuudelle. Tuo oli näköjään laskettu 8%:iin vuonna 2014. Pyöräytin numerot Excelissä varmistaakseni etten ihan puhunut puutaheinää. Asia oli vielä selvempi kuin uskoin.

Älämölö Hiilamon veronkorotuksista

Samalla sekunnilla, kun joku mainitsee veronkorotukset, alkaa älämölö Suomen kokonaisveroasteesta peittäen kokonaan alle tarkemman tarkastelun verotuksen rakenteesta verrattuna muihin maihin. EK ja Kokoomus ovat loistavasti saaneet mantransa läpi Suomessa ja enää heidän ei edes tarvitse itse kummemmin vastustaa, kun suuri osa ihmisistä uskoo, ettei veroja voi korottaa tai tulee perikato.

Porvarihallitukset yrittäjyyden romuttajina!


Porvarihallitukset yrittäjien kupparina!            3/2016

Yrittäjä Ylen ajankohtaisohjelmassa: ”meitä yrittäjiä on vaadittu työllistämään, mutta meiltä on viety yrittämisen ja työllistämisen edellytykset! Itsekin joudun harkitsemaan muuttoa 70 km päässä olevaan veroparatiisiin, jonne kaikki tuntemani kilpailijani ovat jo muuttaneet”!

Stubbin fantastinen verouudistus!

Osakeyhtiöiden omistajat saavat ikävän yllätyksen vuodenvaihteessa!

Hallitus ei halua eikä ole kiinnostunut korjaamaan edellisen Stubbin hallituksen tekemää jättimunausta. Siinä yhtiön vapaaseen pääomaan sijoitetut varat palautettaessa verotetaan osinkoina, eli käytännössä 50 %! Eli kun panet tonnin taskuun, niin nostettaessa puolet ottaa verottaja, jos tasku on Oy!

Media pettää kansan

 

Pidän Helsingin Sanomien tämän aamun otsikointia halliituksen eilisistä rikkaiden paapomiseen liittyvistä puheenvuoroista harhaanjohtavina ja suorastaan vääristelevinä. Etusivu: ”Hyvätuloisten verot ylös”. Pääkirjoitus: ”Hallitus kuritti tällä kertaa hyväosaisia.” Artikkeli: ”Vauraiden veroja kiristetään.”

 

Nämä otsikot ovat täyttä puppua.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä