Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Työyhteisö

Itsemurhat, professorit ja yliopistopolitiikka

Missä yliopistoissa ja aineissa on eniten työntekijöitten ja opiskelijoitten itsemurhia? Miten niihin on reagoitu yksiköissä, ja onko ilmiötä tutkittu? Yliopistoja vertaillaan monelta kannalta, ja tämäkin olisi tärkeä näkökohta.

 

Samalla olisi tutkittava kyseisiä yksiköitä mm. seuraavilta kannoilta:

Ympäristönsuojelu

Onko Amerikasta tulossa turvallisempi ympäristö ihmisille kuin Euroopan Unionista?

Kannustavaan työilmapiiriin

Hyvä, kannustava ilmapiiri niin töissä kuin miitingeissäkin alkaa arvostuksesta, toinen toisensa kunnioituksesta – inhimillisestä huomioimisesta, todellisesta kuuntelemisesta.

Töiden, kokousten, jne. järjestelyt ovat sentään jo kehittyneet ja sitä myötä avoin ilmapiiri, jaksaminen ja hyvinvointi. Valitettavasti kuitenkin vieläkin törmätään tapauksiin, jolloin eri työyhteisöissä on esiintynyt jopa piinaamista ja hienovaraistakin (piilo-) kiusaamista. - Eräillä johtajilla, vetovastuullisilla henkilöillä tunneäly on olut vähintään kortilla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä