Eespäin Yksityishenkilön pohdintaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Yliopistot

Yliopistojen tulossopimuksen muodostamispohjaa on laajennettava

Minua on häirinnyt oman hallintomme harrastama ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita suosivat positiivinen diskriminaatio. Sen kerrannaisvaikutusten vuoksi uskon, että meillä tulee todellisia vaikeuksia löytää tietyille aloille Suomenkielistä opetusta jo vuosikymmenen sisällä. Taistelimme pitkään suomenkielisen korkeakouluopetuksen vuoksi. Nyt opetusministeriö on heittänyt kaiken tämän työn hukkaan.

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

Muuan ”Aisa Kantola” -niminen henkilö kirjoitti menneellä viikolla Turun Sanomiin yleisönosastokirjoituksen nimeltä ”Suomalainen yliopistokulttuuri on tippumassa kansainvälisen kehityksen kelkasta”.

Itsemurhat, professorit ja yliopistopolitiikka

Missä yliopistoissa ja aineissa on eniten työntekijöitten ja opiskelijoitten itsemurhia? Miten niihin on reagoitu yksiköissä, ja onko ilmiötä tutkittu? Yliopistoja vertaillaan monelta kannalta, ja tämäkin olisi tärkeä näkökohta.

 

Samalla olisi tutkittava kyseisiä yksiköitä mm. seuraavilta kannoilta:

Vähemmän ja parempaa ylioppilaskuntaa

Olen aiemmin ottanut kantaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta. Jäsenyysmuodon lisäksi ylioppilaskuntien toiminnassa on paljon muutakin korjattavaa. Tässä ensimmäiset viisi:

 

Suomi on puolustamisen arvoinen kieli

Fennomaanien työlle on edelleen tarvetta.

Jo kansallisfilosofimme J.V. Snellman korosti, että koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna sen yhteiseen kieleen. Suomen rakentaminen sivistyskieleksi, johon Snellman merkittävästi vaikutti, on nyt vakavasti uhattuna.

Korkeakouluissa ja tutkimuksessa suomen kielen asema on erityisen haastava, kuten hiljattain Suomen kielen lautakunta varoitti. Suomen kieli heikkenee siis juuri siellä, jossa suomalaisen sivistyksen pitäisi vahvistua.

Miten pilataan Suomen korkeakoulujärjestelmä?

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) asettama työryhmä jätti äskettäin toimeksiantajalleen ehdotuksen, jolla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitus yritetään sitoa entistäkin tiukemmin suoritettujen tutkintojen määrään.

’Oikea’ yliopisto tarpeen, siis fundamentalistinen?

Dosentti Erkki Tuomioja toivoo teologiaa pois tieteellisistä yliopistoista. Hyvä ajatus. Äärioikeisto ja usalaisuus tarvitsevat oman yliopiston. Suomen opinahjot on nyt ”osoitettu” vihervassarilaisiksi.

 

Korkeakoulututkintojen laadunvarmistus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) vertaili suomalaisten yliopistojen lääketieteen perusopetusta. Selvityksessä ilmeni, ettei ole yhteistä ymmärrystä siitä, mitä suomalaisen lääkärin pitäisi valmistuessaan osata.

Siksi Laura

On tullut selväksi, että yliopistoissa ei ole annettu tarpeellista ohjausta gradujen tekoon, ja että Laura Huhtasaaren gradussa huomatut puutteet eivät ole ainutlaatuisia, vaan jäävuoren huippu.  Nykyisin tilanne on toinen, koska ohjauksen perillemenoa ja gradun laatua  voidaan tehokkaasti valvoa. Voiko nämä kaikki gradut tutkia, vai pitäisikö? Ei voi, ei pidä eikä tarvitse -Mutta siksi kysymys kuuluukin: miksi tämä asia on nostettu median ykköskysymykseksi, miksi se on kaikista tärkeintä?  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä